Maksuhäiriömerkinnän seuraukset
Maksuhäiriömerkintä voi vaikeuttaa arkea, mutta kaikista seurauksista ei välttämättä ole haittaa juuri sinun tilanteessasi.Maksuhäiriömerkinnän seurauksia voi vältellä maksamalla laskuja ja velkoja uudella velalla. Se kuitenkin vain kasvattaa velkamäärää ja siirtää ongelmia tulevaan. Maksuhäiriömerkinnän seuraukset riippuvat aina tilanteesta, eivätkä kaikki merkinnän seuraukset välttämättä vaikuta juuri sinun arkeesi.
Mihin kaikkeen maksuhäiriömerkintä vaikuttaa?
Maksuhäiriömerkintä voi estää
- vakuutus- ja vuokrasopimuksen solmimisen
- puhelinliittymän avaamisen
- uuden lainan saamisen
- työpaikan saamisen, jos työhön liittyy rahojen käsittelyä tai taloudellista vastuuta.
Vanhoihin vakuutus- tai vuokrasopimuksiin maksuhäiriömerkintä ei yleensä vaikuta, jos maksat niiden laskut normaalisti. Maksuhäiriömerkintä ei ole ehdoton este uusien sopimusten solmimiselle. Uutta puhelinliittymää tai vakuutussopimusta kannattaa kysyä eri yrityksistä.
Voiko maksuhäiriömerkinnästä olla myös hyötyä?
Maksuhäiriömerkinnän tehtävänä on estää lisävelkaantuminen. Velkakierre katkeaa, kun uutta lainaa ei enää myönnetä. On mietittävä muita keinoja maksaa velkoja. Muita keinoja ovat mm. Takuusäätiön takaama pankkilaina tai sosiaalinen luotto, joilla voi yhdistää velat. Viimesijaisena keinona on hakea yksityishenkilön velkajärjestelyyn.
Voiko vuokra-asunnon saada maksuhäiriömerkinnästä huolimatta?
Vuokranantaja saa tarkastaa luottotiedot, kun haet vuokra-asuntoa. Jos et saa jotakin asuntoa maksuhäiriömerkinnän vuoksi, kannattaa vuokra-asuntoa kysyä useammasta paikasta. Jos sinulla ei ole maksamattomia vuokria, asunnon voi saada kunnalta, kaupungilta tai yleishyödylliseltä vuokrataloyhtiöltä. Myös yksityishenkilö voi vuokrata sinulle asunnon, jos kerrot rehellisesti omasta tilanteestasi ja pystyt vakuuttamaan hänet, että maksat vuokran.
Jos sinulla on vanhaa vuokravelkaa, pyri tekemään siitä maksusopimus. Se voi auttaa asunnon saamisessa, vaikka merkintä olisikin vielä voimassa.
Saako työnhaussa kysyä maksuhäiriömerkinnästä?
Jos haet uutta työpaikkaa, työnantaja voi tarkastaa luottotietosi. Maksuhäiriömerkintä saattaa estää uuden työpaikan saamisen silloin, kun työhön liittyy taloudellista vastuuta tai rahojen käsittelyä.
Työantajan on aina kerrottava etukäteen, että luottotiedot tarkastetaan rekrytoinnin aikana. Maksuhäiriömerkintä ei saa automaattisesti estää valituksi tulemista ja halutessasi voit antaa lisätietoa esimerkiksi merkinnän syystä. Lue lisää luottotietojen tarkastamisesta.
Voiko nykyinen työantaja saada tiedon maksuhäiriömerkinnästä?
Työntekijän luottotietoja ei yleensä saa tarkastaa kesken työsuhteen. Jollain aloilla, kuten rahoitusalalla, on voitu sopia erikseen työsopimuksessa maksuhäiriömerkinnän vaikutuksista. Voit tarkistaa asian omasta työsopimuksestasi.
Kun velka siirtyy ulosottoon, sitä aletaan yleensä ulosmitata suoraan palkastasi. Palkanlaskenta saa tietää ulosmittauksesta. Voit yrittää sopia ulosottoviranomaisen kanssa, että maksat ulosottomaksuasi suoraan ulosottoon, jolloin palkanlaskenta ei saa tietää siitä.
Näin keräät positiivista tietoa maksukyvystäsi
Omasta rahankäytöstä voi kerätä positiivista tietoa, jolla perustelet maksukykyäsi, vaikka sinulla on maksuhäiriömerkintä.
- Selvitä maksukykyäsi esim. tiliotteilla tai palkkakuiteilla
- Kerro tuloistasi ja veloistasi
- Kerro maksuhäiriömerkintäsi taustoista, ja millainen tilanteesi on nyt
- Kerro velkojen lyhentämissuunnitelmistasi sekä minkä verran sinulla jää rahaa velkojen ja pakollisten menojen jälkeen
- Ehdota käteisellä maksamista etukäteen
- Ehdota, että maksat koko vuoden kotivaakutusmaksut tai autoveron etukäteen kerralla
Ota rohkeasti yhteyttä eri palveluntarjoajiin, sillä käytännöt ja suhtautuminen maksuhäiriömerkintään voivat vaihdella.
Maksuhäiriömerkinnästä voi olla hyötyä
Maksuhäiriömerkintää pidetään usein vain huonona asiana, mutta siitä voi olla myös hyötyä. Videolla kerromme, mitä hyötyä maksuhäiriömerkinnästä voi velkatilanteessa olla.