Yksityishenkilön velkajärjestely

Yksityishenkilön velkajärjestely on viimesijainen keino, kun velkojen maksaminen ei ole muuten mahdollista. Kaikki muut keinot velkojen maksamiseksi tai järjestelemiseksi pitää selvittää ennen yksityishenkilön velkajärjestelyä. Yksityishenkilön velkajärjestelyä haetaan käräjäoikeudesta.

Milloin yksityishenkilön velkajärjestely voi olla mahdollinen?

Yksityishenkilön velkajärjestelystä kannattaa kysyä tarkemmin talous- ja velkaneuvonnasta. Yksityishenkilön velkajärjestelyn ehdot ja esteet perustuvat lakiin. Laki löytyy Finlex.fi-sivustolta. 

  • Yksityishenkilön velkajärjestelyyn hakeudutaan yleensä, kun elämäntilanne on vakiintunut. Olet esimerkiksi eläkkeellä, työelämässä tai työttömyytesi on jatkunut pidempään ja työllistymisesi ei ole todennäköistä.
  • Yksityishenkilön velkajärjestely -laissa on lueteltu esteitä velkajärjestelyn myöntämiselle.
  • Yksityishenkilön velkajärjestely voidaan myöntää esteestä huolimatta, jos hakijan tilanteessa on muita painavia syitä, jotka puoltavat velkajärjestelyn myöntämistä. Painava syy voi olla esimerkiksi se, että on yrittänyt maksaa velkojaan.
  • Velkajärjestely voidaan myöntää, jos hakija on maksukyvytön velkamäärään nähden.
  • Yleensä velkoja on pitänyt maksaa ulosoton kautta ennen velkajärjestelyä.

Yksityishenkilön velkajärjestelyyn kysytään velkojien mielipidettä. Yksityishenkilön velkajärjestelyssä velkoja antaa osan veloista anteeksi järjestelyn päättyessä.

  • Yksityishenkilön velkajärjestelyä ei myönnetä, jos hakijan tilanne ei ole vakiintunut tai velat tulevat maksetuksi kohtuullisessa ajassa.
  • Vaikka järjestelystä saisi hylkäävän päätöksen, voi sitä hakea uudestaan, jos hylkäyksen syynä olevat esteet ovat korjaantuneet.

Yksityishenkilön velkajärjestelystä tehdään maksuhäiriömerkintä luottotietorekisteriin.

Myös positiivisessa luottotietorekisterissä on yleensä merkintä, jos velka on mukana velkajärjestelyssä.

Asunnon säästävässä velkajärjestelyssä maksuhäiriömerkintä on voimassa siihen asti, kun asuntolaina on maksettu.

Löydät lisätietoa velkajärjestelystä talous- ja velkaneuvonnan verkkosivulta. 

Miten yksityishenkilön velkajärjestelyä haetaan?

Voit selvittää mahdollisuuttasi yksityishenkilön velkajärjestelyyn ottamalla yhteyttä Oikeuspalveluviraston talous- ja velkaneuvontaan. Neuvonta on maksutonta ja palvelun sisältö voi vaihdella alueittain.

Miten yksityishenkilön velkajärjestely toimii? 

Yksityishenkilön velkajärjestelyssä sinulle tehdään maksuohjelma, jossa maksat velkoja yleensä kolme tai viisi vuotta. Velkajärjestelyn aikana maksat maksuohjelman mukaisesti velkojasi kuukausittain.

Maksuohjelman laskee yleensä talous- ja velkaneuvoja. Pienituloisen voi olla mahdollista saada niin sanottu nollaohjelma. Nollaohjelma tarkoittaa, ettei velkoja makseta maksuohjelman aikana. Yksityishenkilön velkajärjestelyssä:

  • Yksityishenkilön velkajärjestelyn maksuohjelmaa kannattaa noudattaa. Ole yhteydessä Oikeuspalveluviraston talous- ja velkaneuvontaan, jos sinulla on vaikeuksia noudattaa velkajärjestelyn maksuohjelmaasi.
  • Ole yhteydessä talous- ja velkaneuvontaan myös, jos tulosi muuttuvat maksuohjelman aikana.

Mitä tapahtuu yksityishenkilön velkajärjestelyn jälkeen?

Saat loput veloistasi anteeksi, kun olet saanut maksettua yksityishenkilön velkajärjestelyn maksuohjelman loppuun.

Sinulla voi olla velvollisuus maksaa lisäsuorituksia, jos tulosi ovat nousseet maksuohjelman aikana. Lisäsuorituksia maksetaan myös, jos on saanut esimerkiksi perinnön. Voit olla yhteydessä talous- ja velkaneuvontaan jo maksuohjelman aikana, jos mietit velvollisuuttasi maksaa lisäsuorituksia. 

Tutustu Talous- ja velkaneuvonnan verkkosivuilla siihen, missä tilanteissa voit joutua maksamaan lisäsuorituksia maksuohjelman päätyttyä.

Lue lisää Talous- ja velkaneuvonnan verkkosivuilta yksityishenkilön velkajärjestelystä sekä yrittäjän velkajärjestelystä.

Katso selkokielinen video yksityishenkilön velkajärjestelystä

Lue myös

Oliko sivusta sinulle hyötyä?