Takauksen ehdot
Lue täältä, millaisilla ehdoilla järjestelylainan takauksen voi saada. Esimerkiksi mitä ja kuinka suuria velkoja sillä voidaan maksaa.Järjestelylainaan myönnettävä takaus on vähintään 2 000 euroa ja enintään 34 000 euroa. Yhdessä takausta hakeville puolisoille voidaan myöntää 45 000 euron enimmäistakaus. Takausaika on korkeintaan seitsemän vuotta.
Järjestelylainan koroksi voi valita joko 6 kk tai 12 kk Euribor- tai pankkikohtaisen Prime-koron. Lisäksi korkoon lisätään marginaali. Todelliseen vuosikorkoon lasketaan myös pankin veloittamat kulut, jotka vaihtelevat pankeittain. Lainaa haetaan omasta pankista.
Tulon riitettävä velkojen maksuun
Järjestelylainan maksaminen edellyttää riittävää maksukykyä. Jos sinulla on velkojen järjestelylainan oheen maksettavaksi jäävää vakuudellista velkaa, kuten asunto-, auto- tai opintolaina, maksukykysi pitää riittää niidenkin lyhentämiseen. Lue lisää maksuvarasta.
Yksi maksukykyyn vaikuttavista tekijöistä välttämättömien asumisen ja elämisen menojen lisäksi on oma kulutuskäyttäytyminen. Velkojen järjestelyssä elämiseen varataan kiinteä rahasumma kuukautta kohti. Jotta onnistut järjestelylainan maksamisessa, oma talous ja kulutus pitää sopeuttaa. Rahankäyttöä kannattaa seurata ja suunnitella jo hakemusvaiheessa, ellet ole sitä aiemmin tehnyt. Apuna voit käyttää Takuusäätiön maksutonta Pennoa.
Mitä luottoja ja muita velkoja Takuusäätiön takaamalla järjestelylainalla voidaan yhdistää?
Järjestelylainalla maksetaan pois kaikki laskurästit ja vakuudettomat kulutusluotot. Velka, jossa on henkilötakaaja, katsotaan myös vakuudettomaksi. Järjestelylainalla voidaan maksaa myös sakkoja ja rikosperäisiä velkoja.
Mitään edellä mainittuja vakuudettomia velkoja ei voi jättää järjestelyn ulkopuolelle. Jos velkasi ovat suuremmat kuin 34 000 euroa tai 45 000 euroa, soita Velkalinjalle tai ota yhteyttä chattiimme. Voimme keskustella mitä tilanteessasi on tehtävissä.
Järjestelylainan ulkopuolelle, ja sen rinnalla maksettavaksi jäävät velat, joissa on reaalivakuus ja yksityishenkilöiltä saadut lainat. Reaalivakuus voi olla omaa tai jonkun toisen ihmisen omaisuutta, kuten asunto tai talletus. Järjestelylainan rinnalla maksettaviksi jäävät aina:
- asuntolaina
- autolaina
- pankissa hoidossa olevat, Kelan takaamat opintolainat
- Finnveran takaamat ja myöntämät yrityslainat
- kuntien myöntämät sosiaaliset luotot
- lainat, joissa on vakuutena reaaliomaisuutta
- pääosin yksityishenkilölle olevat velat.
Järjestelylainalla ei voi koskaan maksaa:
- asuntolainaa tai asuntolainan lyhennyksiä
- toiminnassa olevan yrityksen velkoja
- yksityishenkilön velkajärjestelyvelkoja tai lisäsuorituksia
- vain yhtä velkaa tai yhdelle velkojalle olevia velkoja.
Näihin velkoihin on neuvoteltava maksusuunnitelmat velkojan kanssa.
Pieni osa järjestelylainasta voidaan käyttää johonkin välttämättömään menoon kuten autoremonttiin tai hammashoitoon.
Kuka voi hakea takausta?
Takauksen hakijana voi olla vain vakituisesti Suomessa asuva yksityishenkilö, mutta Suomen kansalaisuutta ei vaadita. Myös yrittäjä voi hakea takausta, jos hän tarvitsee järjestelyä oman talouden tai päättyneestä yritystoiminnasta henkilökohtaiselle vastuulle jääneisiin velkoihin.
Puolisoiden on haettava takausta pääsääntöisesti yhdessä. Takausta voi hakea yksin, jos velat ovat ajalta ennen parisuhdetta, tai ne ovat syntyneet jonkun henkilökohtaisen syyn kuten peliriippuvuuden vuoksi. Hakemuksessa on kuitenkin aina ilmoitettavat tiedot myös puolison taloudellisesta tilanteesta.
Riippuvuudet kuten päihde-, peli- tai ostoriippuvuus, psyykkiset sairaudet tai rikostausta eivät estä takauksen saamista. Riippuvuuden tai sairauden on kuitenkin oltava hoitotasapainossa ja hallinnassa niin, että arjen rahankäyttö sujuu, uutta velkaa ei enää synny ja lainan hoito onnistuu.
Luottotietoihin maksuhäiriömerkintä ja luotonkäyttökielto järjestelyn aikana
Jotta velkojen järjestely onnistuu, sen aikana ei saa ottaa uusia luottoja tai maksuvelvoitteita. Maksuohjelman aikana ei saa tulla uutta velkaa. Sen vuoksi
- voimassa olevat luotto- ja maksuaikakortit sekä tililimiitit lopetetaan lainan noston yhteydessä
- luottotietoihisi tehdään vapaaehtoinen velkajärjestely -maksuhäiriömerkintä koko järjestelylainan takaisinmaksuajaksi
Maksuhäiriömerkintä ilmoitetaan lainan nostamisen yhteydessä Suomen Asiakastietoon ja Dun & Bradstreet Finlandille (entinen Bisnode Finland Oy). Lue lisää maksuhäiriömerkinnästä.
Takaushakemuksen lähettämisestä ei tule luottotietoihin maksuhäiriömerkintää.
Merkintä tulee vain takauksensaajalle. Jos haet takausta yksin, puolisollesi ei tule Takuusäätiön edellyttämää maksuhäiriömerkintää. Jos haette ja saatte takauksen yhdessä, merkintä tulee kummallekin.
Omaisuus
Voit säilyttää perusturvaan kuuluvan omaisuutesi. Tällaista omaisuutta on esimerkiksi kotina käytettävä asunto tai kohtuuhintainen auto. Sen sijaan perusturvaan kuulumaton omaisuus kuten muu kuin omana kotina käytettävä asunto, kesämökki tai vene on myytävä, ja myyntihinta käytettävä velkojen maksuun.