Marraskuussa muuttuu kuluttajien luotottamisessa yksi tärkeä asia

Monet laskulla ostamisen ja BNPL (Buy now, pay later) -palvelujen muodot rinnastetaan jatkossa aiempaa selvemmin perinteisiin kuluttajaluottoihin. Muutos voi olla tärkeä askel kohti vastuullisempaa luotonantoa, jossa kuluttajan maksukykyä arvioidaan nykyistä realistisemmin ja kokonaisvaltaisemmin, kirjoittaa Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar.

Tämän vuoden marraskuun 20. päivänä aletaan Suomessa soveltaa EU:n uudistettua kuluttajaluottodirektiiviä (CCD2). Käytännössä uudistus vaikuttaa moniin arjen maksutapoihin, kuten laskulla ostamiseen ja niin sanottuihin BNPL (buy now, pay later = osta nyt, maksa myöhemmin) -palveluihin. Takuusäätiön arvion mukaan uudistus on tervetullut erityisesti siksi, että sen tavoitteena on vahvistaa kuluttajansuojaa ja ehkäistä ylivelkaantumista.

Viime vuosien merkittävin maksutapauudistus lienee ollut mahdollisuus siirtää maksamista myöhemmäksi. Menettely on levinnyt nopeasti monenlaiseen kaupankäyntiin ja yleistynyt nopeasti. Tuotteen voi hankkia maksuaikapalvelun kautta muutamassa sekunnissa niin verkkokaupassa kuin myymälässäkin. Samalla kuluttajien käytössä olevien luottojen ja maksuaikajärjestelyjen määrä on kasvanut.

Monelle kuluttajalle nämä palvelut voivat toki olla toimiva ja joustava tapa hoitaa taloutta. Ongelmaksi ne voivat kuitenkin muuttua silloin, kun useita pieniä maksuvelvoitteita kertyy huomaamatta samanaikaisesti. Ja ongelmiksi ne myös monilla muuttuvat, sillä esim. Takuusäätiöstä velkajärjestelyä hakevien keskuudesta tehdyssä otannassa selvisi, että jo vajaalla kolmasosalla asiakkaista käytännössä kaikki velat koostuivat vain laskuista tai maksuaikapalveluista.

Pienetkin maksuaikaratkaisut tulevat sääntelyn piiriin

Aiemmin osa markkinoilla olleista lasku- ja maksuaikapalveluista on jäänyt kuluttajaluottosääntelyn ulkopuolelle esimerkiksi siksi, että ne ovat olleet korottomia tai ostoksen arvo on ollut pieni. Uuden sääntelyn myötä tällaiset poikkeukset tulevat vähenemään merkittävästi.

Käytännössä monet laskulla ostamisen ja BNPL-palvelujen muodot rinnastetaan jatkossa aiempaa selvemmin perinteisiin kuluttajaluottoihin. Ostotilanteissa kuluttaja ei välttämättä tule juurikaan huomaamaan muutoksia, mutta taustalla tapahtuva luotonmyöntöprosessi kuitenkin muuttuu.

Maksukykyä tullaan arvioimaan aiempaa tarkemmin

Uudistuksen keskeinen sisältö on maksukyvyn arvioinnissa. Luotonantajan on jatkossa arvioitava nykyistä tarkemmin, onko kuluttajalla oikeasti mahdollisuudet suoriutua ottamastaan luotosta.

Tämä tarkoittaa todennäköisesti aiempaa perusteellisempia tarkistuksia ennen kuin asiakkaalle myönnetään mahdollisuus maksaa laskulla, osamaksulla tai muulla maksuaikaratkaisulla. Tavoitteena on vähentää tilanteita, joissa uusia luottoja myönnetään henkilöille, joiden talous on jo valmiiksi tiukalla.

Positiivinen luottotietorekisteri auttaa näkemään kokonaisuuden

Suomessa muutosta tukee mm. positiivinen luottotietorekisteri, johon on koottu tietoja kuluttajien luotoista ja tuloista. CCD2 luo velvollisuuden arvioida maksukykyä, ja positiivisen luottotietorekisterin tulisi antaa siihen aiempaa paremmat työkalut. Kun luotonantaja näkee paremmin kuluttajan kokonaisvelkatilanteen, on mahdollista vähentää tilanteita, joissa jo ennestään kuormittunut talous velkaantuu lisää.

Mitä hyötyä uudistuksesta voi olla?

Meillä Takuusäätiössä kohdataan tosiaankin enemmän ja enemmän ihmisiä, joiden talousongelmat ovat alkaneet vähitellen useista pienistä maksuvelvoitteista. Usein taustalla on joukko laskuja, osamaksuja, maksuaikapalveluja ja kulutusluottoja, joiden kokonaisuutta vaikea hahmottaa.

Moni on käyttänyt maksuaikapalvelua sillä ajatuksella, että kyse on vain yhdestä pienestä ostoksesta. Mutta kun vastaavia ostoksia kertyy useista eri palveluista, kasvaa aikaa myöten kuukausittainen maksurasitus yllättävän suureksi. Ja juuri tällaisten tilanteiden ehkäisyyn pyrkii uudistus vastaamaan.

Ennaltaehkäisy on aina parempi vaihtoehto

Mitä suuremmiksi velkamäärät kasvavat, ennen kuin ne tunnistetaan ongelmallisiksi sitä vaikeampaa niitä on ratkoa ja jos velat on tarkoitus maksaa takaisin, sitä kauemmin se kestää. Siksi tärkeintä on ehkäistä ongelmien syntyminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Marraskuussa voimaan tuleva sääntely ei ratkaise kotitalouksien ylivelkaantumistilanteita eikä estä kaikkia talousvaikeuksia, mutta se voi kuitenkin olla tärkeä askel kohti vastuullisempaa luotonantoa, jossa kuluttajan maksukykyä arvioidaan nykyistä realistisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Velkaongelmaproblematiikan näkökulmasta uudistuksen tärkein tavoite on auttaa tunnistamaan riskit ennen kuin niistä tulee ongelmia.

Talousongelmat eivät juuri koskaan synny yhdestä huonosta päätöksestä, vaan vähitellen. Siksi myös niiden ehkäisyn kannattaa tapahtua riittävän aikaisin. Mitä paremmin kuluttajan maksukyky arvioidaan ennen uuden luoton myöntämistä, sitä harvemmin päädytään ongelmallisiin tilanteisiin.

Teksti: Juha A. Pantzar, Takuusäätiö