Vaarallinen suhde ja siitä toipuminen
Lapsesta saakka minulla on ollut monia rahaan liittyviä uskomuksia. Osa niistä ajatuksista vei minut rahapelien äärelle ja sitä kautta syvään velkakierteeseen. Pikavipit, osamaksut ja jatkuva lainailu kavereilta tulivat tutuiksi.Lapsena omalla rahalla sain ostettua karkkia, leluja ja kaikkea muuta kivaa. Sain rahaa lähinnä lahjaksi, joskus satunnaisesti kotiaskareista ja hyvistä arvosanoista. Ajattelin, että rahaa sai helpoiten rahapeliautomaatista ja arvoista sekä yläasteikäisenä tavaroiden myymisestä.
Ostokäyttäytymiseni on aina ollut sellaista, että kun jotakin on tarjouksessa, se kannattaa ostaa, koska siinähän säästää rahaa! Tarvitsin tuota tavaraa tai en. Palkkapäivinä, kuten muinakin rahapäivinä, minulla on ollut tapana palkita itseni hyvällä ruoalla, herkuilla sekä kivoilla tavaraostoksilla. Palkkapäivien välissä, kun mieleni on ollut maassa eikä tilillä ole ollut ylimääräistä rahaa, olen voinut kätevästi tilata vaikka uuden puhelimen tai tietokoneen osia osamaksulla.
Rahapelaaminen johti pikavippeihin
Olen aina ollut kiinnostunut rahasta ja siitä, kuinka sitä voi tehdä eri tavoilla muutenkin kuin leipätyöllä. Rahapelit olivat nuoren Juhon silmissä jotain sellaista, mikä mahdollistaa elämässä paljon ilman rankkaa työtä. Monet tulotasooni nähden suuret voitot kannustivat jatkamaan pelaamista: ”mä olin oikeassa, tällä voi tehdä rahaa!” Voitot tarkoittivat pelisession aikana saatuja voittoja, eivät niinkään kotiutettuja rahoja.
Peleihin laitetut rahat eivät tuntuneet riskiltä, vaan sijoitukselta, jolla voisin kasvattaa omaa tulotasoani. Jo heti ensimmäisenä vuonna työelämässä opintojen jälkeen rahapelaamiseni johti useisiin osamaksuihin ja siihen, että ensimmäisen kerran pelasin koko kuukauden palkan palkkapäivänä ennen kuin olin maksanut yhtäkään laskua.
Tämä sai aikaan paniikin ja häpeää: miten minä en lopettanut ajoissa, mitä nyt teen, en voi kertoa kenellekään, se olisi noloa. Pelkäsin kumppanini reaktiota. Otin ensimmäistä kertaa pikalainan, jolla sain maksettua oman osuuteni yhteiselle tilille, palkka kun oli mennyt nettikasinolle.
Tämä toistui useita kertoja, välillä pahemmin, välillä lievemmin. Pikavippejä tuli otettua, maksettua pois ja otettua taas uudelleen. Alle vuodessa en enää tiennyt kuinka moneen paikkaan, minne ja minkä verran olen velkaa. Ajattelin, että ei sitä niin paljon ole, kyllä mä selviän, palkkakin kohta nousee, ei hätää. Samaan aikaan jatkoin pelaamista.
Suhtautumiseni rahaan alkoi vinoutua entisestään. Yhteiset reissut ja moni muu asia alkoivat hiertää.
Saatoin laittaa rahaa satasia hetkessä nettikasinolle, mutta viikon ruokaostokset kerralla ahdistivat.
Yhteen pelikierrokseen minulla meni pahimmillaan päivän palkka, mutta auton tankkaaminen täyteen tuntui pahalta. Vaihdoin työpaikkaa tiuhaan, pyysin palkankorotuksia ja sain hilattua tulotasoani paremmaksi.
Taustalla tunnesäätelyn haasteita
Elintasosta tinkiminen oli kuitenkin vaikeaa, vaikka rahasta oli tiukkaa. Ehkä peliongelman ja taloudellisen tilanteen pahentamat mielenterveysongelmat näyttelivät osaansa siinä, että herkkuja piti aina saada. Toisaalta syöminen on aina ollut yksi tunteidensäätelykeinoistani.
Vasta vuosia pelaamisen lopettamisen jälkeen aloin ymmärtää, mikä rooli tunnesäätelyllä on koko kuviossa. Rahapelaaminen, syöminen ja herkuttelu, shoppailu sekä ylipäätänsä rahan käyttäminen ja sen käytön suunnittelu (kivoihin asioihin) olivat minut tapani säädellä tunteita.
Uuden puhelimen tilaamisesta tuli hyvä mieli hetkeksi, karkkipussi toi iloa työpäivän jälkeen, onnistumisen kokemukset nettikasinolla saivat hyvän fiiliksen. Kaikkia näitä yhdistivät raha ja tunteet.
Olin tottunut vuosien ajan siihen, että asiat aina hoituvat ja saan rahaa jostakin: pikavippiä, pankkilainaa, myymällä elektroniikka tai lainaamalla kavereilta. Oli turvallista ja riskitöntä – siis typerässä mielessäni – käyttää pankkitili usein tyhjiin, kun aina tiesi jonkun tavan saada nopeasti rahaa tilille.
Vaikea päätös ulosotosta ja taloudellinen toipuminen
Rahapelaamisen suhteen seinä kuitenkin tuli vastaan, kun enää en saanutkaan mistään lainaa. Velkaa oli kertynyt niin paljon. Ymmärsin, että veloista ei voi enää selvitä töitä tekemällä, eikä mistään tule enää pelastusrengasta: ei lainantakauksen, perinnön tai minkään muunkaan muodossa. Tein päätöksen velkojen päästämisestä ulosottoon. Päätös oli vaikea, sillä olin usean vuoden ajan nähnyt kauheasti vaivaa sen eteen, etten menettäisi luottotietoja.
Ajattelen, että taloudellinen toipumiseni tavallaan alkoi jo viisi vuotta ennen pelaamisen lopettamista. Silloin aloin pitämään kirjaa siitä, minkä verran olen velkaa mihinkin ja miten paljon kuukaudessa on maksettava lyhennyksiä. Kirjasin ylös myös kaikki laskut ja suunnittelin niiden maksujärjestyksen. Vaikka pelaamiseni jatkui vielä tuolloin ja velkakierteeni syveni, aloin ensimmäistä kertaa ottaa vastuuta taloudestani ja tiesin, missä mennään.
Toinen tärkeä hetki oli silloin, kun tein päätöksen ulosotosta. Se tiesi luottotietojen menettämistä, mutta toisaalta rauhaa ja vakautta. Ei tarvitsisi kikkailla laskujen kanssa ja excel näyttäisi ensimmäistä kertaa, että rahaa jäisi velkojen lyhentämiseltä myös elämiseen.
Taloudellinen toipuminen vie aikaa
Raha on ollut minulle vaikea asia, eikä toipuminen tapahdu hetkessä. Etenkään silloin, jos rahasuhde on alun perin ollut epäkypsä. Pelaamisen loputtua olen maksanut kavereille velkoja. Viimeisimmäksi olen sanonut parille ystävälle, että minulle ei enää saa lainata rahaa. Vihdoin toisinaan olen saanut jopa säästettyä hieman puskuria!
Omalla matkallani olen oppinut kantapään kautta, että raha ja tunteet eivät sovi yhteen, etenkään silloin, kun raha on tunteiden säätelykeino. Olen nyt 37-vuotias ja pystyn ihan hyvillä mielin sanomaan, että opettelen rahankäyttöä edelleen. Tiedän, että suhde rahaan paranee ajan kanssa. Uskon, että samaan pystyy kuka tahansa, joka on valmis muutokseen.
Juho Lehtinen, kokemusasiantuntija
Kuva: Eeva Anundi