Uutta talousosaamisen kehittämistoimintaa
Syksyllä 2025 Takuusäätiössä käynnistyy kaksi uutta talousosaamisen edistämisen hanketta. Molempia hankkeita toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kumppaneiden kanssa ja niitä rahoittaa Oikeuspalveluvirasto.Talousosaamisen tukeminen taloustaitopisteen avulla
Taloustaitopiste yleisiin kirjastoihin -verkostohanke edistää kansallisen talousosaamisen strategian tavoitetta lisätä talousosaamista kaikissa ikäryhmissä, erityisesti taloudellisesti haavoittuvissa väestöryhmissä.
Hankkeen aikana koostetaan eri kohderyhmien tarpeet huomioivia talousosaamisen materiaalipaketteja, levitetään talousosaamisen materiaaleja yleisten kirjastojen erilaisille käyttäjäryhmille sekä tuetaan talousosaamisen toimijaverkoston yhteistyötä ja hyvien käytäntöjen levittämistä. Hankkeen tuloksena syntyvää virtuaalista taloustaitopistettä voivat jatkossa hyödyntää kaikki talousosaamisensa kehittämisestä kiinnostuneet ja sitä voivat käyttää työvälineenä erilaiset toimijat omassa talousosaamisen edistämistyössään.
Takuusäätiö koordinoi talousosaamisen toimijaverkoston yhteistoimintaa ja vastaa virtuaalisen taloustaitopisteen materiaalipakettien koostamisesta. Hanke toteutetaan ajalla 1.9.2025–31.5.2026.
Ympäristölle kestävien taloudellisten valintojen tukeminen
Ympäristökestävän talousosaamisen edistäminen neuvonnan ja tutkimuksen kautta on Pellervon taloustutkimus PTT ry:n, Vaasan yliopiston ja Takuusäätiön yhteishanke, jossa yhdistyvät tietämyksen laajentaminen ympäristökestävästä talousosaamisesta sekä yleistajuinen viestintä ympäristökestävistä toimintatavoista.
Kotitalouksien taloudelliset valinnat ulottuvat arjen kulutuspäätöksiä syvemmälle. Hankkeessa tutkitaan, miten talousosaaminen vaikuttaa varallisuuden ympäristökestävään hallintaan sekä arvioidaan, millaisilla neuvonnan ja käyttäytymisen ohjauksen keinoilla voidaan vahvistaa kotitalouksien kuluttamisen ja varallisuuden hallinnan ympäristökestävyyttä.
Takuusäätiö vastaa tutkimustulosten informaatiomuotoilusta sekä viestimisestä eri kohderyhmille. Lisäksi ympäristökestävän talousosaamisen tutkimustuloksia jalkautetaan Takuusäätiön neuvonta-, koulutus- ja verkostotoimintaan. Hanke toteutetaan ajalla 1.8.2025–31.12.2026.
Talousosaamisen edistäminen edellyttää monialaista yhteistyötä ja mahdollistaa uuden oppimisen
Takuusäätiö on ollut mukana kansallisessa talousosaamien strategiatyössä jo sen alkuajoista lähtien. Oikeuspalveluviraston uusille hankkeille myöntämät talousosaamisen edistämisen valtionavustukset vahvistavat entisestään työtämme talousosaamisen parissa.
– Hankkeet vastaavat Takuusäätiön verkosto- ja kehittämistoiminnan strategisiin tavoitteisiin kestävien kumppanuuksien kehittämisestä sekä kumppaneiden kanssa tapahtuvan tiedontuotannon vahvistamisesta. Pidämme myös tärkeänä, että kotitalouksien talousosaamista vahvistetaan kulutuksen ja varallisuuden hallinnan ympäristövaikutusten näkökulmasta. Sosiaalialan järjestönä olemme luonteva toimija levittämään tutkittua tietoa helposti omaksuttavassa muodossa. Toisaalta uudet hankkeet tarjoavat myös meille itsellemme uusia oppimismahdollisuuksia talousosaamisen edistämistyössämme, toteavat Takuusäätiön johtajat Minna Markkanen ja Aura Pylkkänen.
Lisätietoja:
Aura Pylkkänen, aura.pylkkanen@takuusaatio.fi
Minna Markkanen, minna.markkanen@takuusaatio.fi
