Koronapandemia oli viedä kampaamon Johannalta – hän keksi keinon selviytyä
Johanna Kaislasalmi on 30 vuotta kestäneen kampaajauransa aikana kokenut kaksi lamaa. Kampaamoalalle näistä pahin on ollut koronaviruspandemian aiheuttama kriisi. Elämänmyönteinen asenne ja positiivinen mielentila ovat auttaneet Johannaa kriisin keskellä.11 vuotta Johanna Kaislasalmella on ollut kampaamo saman helsinkiläisen kadun varrella. Pieni kampaamo työllistää Johannan lisäksi kaksi vuokratuolilaista. Asiakaskunta on vakiintunut ja kirjava.
Kun koronavirus rantautui Suomeen viime keväänä, epätietoisuus tulevasta sai suuret kampaamoketjut laittamaan ovensa säppiin kuukausiksi. Johannakin teki niin. Pienyrittäjänä hänellä ei kuitenkaan ollut varaa pitää liikettä suljettuna kuin kahden viikon ajan.
– Ajattelin, että en pysty pitämään kampaamoa pidempään kiinni. Mun talous ei tule kestämään sitä. Pieni puskurihan mulla on aina ollut, mutta ei se puskuri riitä, jos tämä jatkuu. Kaikki oli kauhean epämääräistä, Johanna muistelee.
Johannan oli keksittävä keino, miten tarjota kampaamopalveluita koronaturvallisesti. Hän kysyi asiakkailtaan, mitä toimenpiteitä he kaipaisivat, jotta uskaltaisivat tulla taas kampaajalle.
Kun Johanna avasi kampaamonsa ovet kahden viikon sulun jälkeen, kampaajilla oli alusta alkaen maskit kasvoillaan. Tiloja desinfiointiin, turvaväleistä huolehdittiin ja jokainen kampaaja otti yhden asiakkaan kerrallaan liikkeeseen sisään. Riskiryhmään kuuluville tarjottiin omia yksityisiä aikoja, jolloin tilassa oli vain yksi kampaaja asiakkaan lisäksi. Tuttu asiakas, joka oli virologian professori, tarkisti vielä tilat ja käski vaihtamaan vessan käsipyyhkeet kertakäyttöisiin käsipapereihin.
Asiakasmäärät romahtivat aluksi kymmeneen prosenttiin. Epätoivo valtasi mielen. Vuokratuoleilla työskentelevät kampaajat alkoivat panikoida. Pitäisikö vain lopettaa ja ilmoittautua kortistoon? Johanna piti työntekijöille yhteisen tsemppauspalaverin. Nyt olisi keskityttävä siihen, mitä voidaan tehdä.
– Sanoin suoraan, ei tässä auta uhriutua. Vaikka kuinka tuntuisi nyt itsestä pahalle, asiakkaille ei saa valittaa. Se vain ruokkii ympärilleen lisää negatiivista. Se ei vain auta.
Mediat puskivat jatkuvalla syötöllä ulos uutisia maailmalla leviävästä koronaviruksesta. Kuinka moni tänään oli saanut tartunnat? Kuinka moni oli joutunut tehohoitoon? Johanna oli aiemmista kriiseistä oppinut, että yksien uutisten lukeminen päivässä riittää. Yrittäjänä hän luki toki THL:n suosituksia, mutta muuten hän sulki tietoisesti kaikki kanavat. Asiakkaille hän ei puhunut koronasta sanallakaan, ellei asiakas itse ottanut aihetta esiin.
– Olen yrittänyt keskittyä siihen, mitä voin itse tehdä hyvin tässä tilanteessa. Kampaamoon tullaan latautumaan, ei kuuntelemaan, mitä kauheuksia maailmalla tapahtuu.
Koronavuoden aikana Johannan työpäivät ovat pidentyneet. Aiemmin asiakkaita oli mahdollista palvella limittäin. Nyt asiakkaille on annettava enemmän aikaa kampaamosta poistumiseen, jotta turvavälit säilyvät. Aamut ja illat ovat venyneet, mutta päivällä kalenteri voi ammottaa tyhjyyttään. Sunnuntait ovat täyttyneet työtunneista, kun riskiryhmäläisille on haluttu tarjota yksityisiä aikoja. Kampaajia työllistävät sesongit, kuten yo-juhlat, pikkujoulut ja vanhojen tanssit, ovat jääneet kokonaan pois.
Viime vuoden aikana Johanna piti vain yhden viikon lomaa. Samaan aikaan kun työtunnit lisääntyivät, ansiotulot vähenivät.
– Kirjanpitäjä sanoi, että yritykseni vuositulos oli viime vuonna 36 prosenttia vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Toisella vuokratuolilaisellani liikevaihto tippui 54 prosenttia. Hänellä on paljon iäkkäitä asiakkaita. Tulojen tippuminen riippuu paljon siitä, minkä ikäinen asiakaskunta on.
Kun taloudellinen tilanne romahtaa, kaikki muukin alkaa helposti murentua pala palalta. Ajatukset alkavat jyllätä samaa negatiivista kehää.
– Jos ihmisillä menee työpaikka, sitten hajoaa talous ja tulee masennusta. Se on sellainen lumipalloefekti. Monesti kun ihminen masentuu, näkökenttään tulee ikään kuin sellainen suppilo. Et näe enää mitään ympärillä olevia vaihtoehtoja, Johanna kuvailee.
Vuosi sitten Johannallekin meinasi käydä niin. Hän huomasi mielentilansa laskevan ja päätti ottaa kaikki mahdolliset keinot käyttöönsä kääntääkseen ajatustensa suunnan.
– Olen yrittänyt ajatella samalla tavalla kuin lentokoneessa, että jos tulee onnettomuus, niin kyllä se happinaamari on ensin laitettava itselle ja vasta sitten kaverille.
Positiivisen mielentilan löytäminen
Johanna puhuu ”mindsetistä”, positiivisesta mielentilasta, jota hän tavoittelee ja jota meidän kaikkien olisi nyt hyvä tavoitella. Sen löytäminen ei ole helppoa, se vaatii työtä ja harjoittelua.
– Kaikki sellaiset keinot pitäisi nyt ottaa käyttöön, että saa oman mindsetin pysymään positiivisena. Se, että keskittyy itseensä, omaan hyvinvointiinsa ja itsensä rakastamiseen, niin se on oikeasti tässä kohtaa se juttu. Muuten menee kyllä huolesta sekaisin, Johanna sanoo.
Johanna meditoi joka päivä, syö terveellisesti ja käy ulkona kävelemässä. Vastikään hän aloitti seitsemän viikon verkkokurssin, jossa hän käy joka keskiviikko läpi omia voimavarojaan ja pelkojaan. Kurssiin osallistuu myös muita ihmisiä ympäri maailmaa.
– Kurssilla näkee, miten kaikki ovat samassa tilanteessa tämän covidin kanssa. Tämä ei säästä ketään. Keskimmäinen tyttöni asuu Uudessa-Seelannissa. Siellä ei ole mitään rajoituksia. Se on oikeastaan ainoa maa.
Uudessa-Seelannissa Johannan tytär tanssii festareilla, halaa ystäviä ja kulkee kasvot paljaana. Samaan aikaan Suomessa Johanna seisoo ruokakaupassa maski kasvoillaan kahden metrin päässä odottamassa, että vihannesvaaka vapautuisi. Tyttären Uudesta-Seelannista lähettämien valokuvien näkeminen hämmentääkin joka kerta.
Kun me osaisimme katsoa vähän pidemmälle, tämä on kuitenkin ohimenevää.
Yhtenä päivänä eräs riskiryhmään kuulunut asiakas tuli Johannan kampaamoon kasvoillaan valtava ja järeä hengityssuojain. Hän pyysi Johannaa ottamaan heistä valokuvan, jotta he voivat kymmenen vuoden päästä katsoa ja nauraa, miten koomisilta he näyttävät.
– Se oli älyttömän ihana ajatus. Kun me osaisimme katsoa vähän pidemmälle, tämä on kuitenkin ohimenevää. Näin ei tule jatkumaan koko elämää. Seuraa tästä mitä tahansa, niin osa on myös positiivista. On aikaa keskittyä itseensä ja hiljentää tahtia, olla.
Mikään ei ole varmaa paitsi muutos
Johanna aloitti kampaajan työt 16-vuotiaana. Hänen tavoitteenaan on koko ajan ollut saada jatkaa jo kolmekymmentä vuotta kestänyttä uraansa. Siitä huolimatta Johanna on myös miettinyt toista ammattia, joka ei olisi näin haavoittuvainen.
– Tietenkin erilaisia vaihtoehtojakin on alkanut miettiä. Mitä jos tulee uusia ja pahempia kriisejä? Miten niihin itse pystyy varautumaan? Asiakaskunnassani on paljon näyttelijöitä ja taitelijoita, suurin osa on lähtenyt tekemään jotain ihan muuta.
Johanna ei pelkää muutosta, vaan näkee sen väistämättömänä ja myös mahdollisuutena. Muutos tuo myös lohtua, ikävältäkin tuntuvat asiat päättyvät joskus.
– Maailma ei mene eteenpäin ilman muutosta. Koskaan ei ole samanlaista kuin vuosi sitten, kuukausi sitten tai päivä sitten.
Johanna on aina halunnut auttaa muita. Hän on vuosien varrella opettanut oppisopimuksella seitsemän kampaajaa, joilla kaikilla on nykyään oma yritys. Viimeisen vuoden aikana hän on kannustanut ja auttanut muita pääsemään irti negatiivisten ajatusten solmusta ja huomaamaan hopeareunuksen synkimmässäkin pilvenhattarassa.
Jokaiselle koronakriisin kokeneelle Johanna haluaa sanoa yhden asian.
– Keskittykää itseenne ja omaan hyvinvointiinne, sitä ei kukaan koskaan voi viedä pois, ei talous, ei korona eikä mikään.
Teksti: Sini Rantanen, Takuusäätiö
Johannan kuva: Nelli Kivinen, Nellikuvaa
Kuvituskuva: Unplash