Fingerporillinen kestäviä taloustaitoja helmikuussa

Marttaliiton ja Takuusäätiön Kestävät talouspolut -hanke kampanjoi helmikuussa kestävän talousosaamisen puolesta. Säästäväiseen elämäntapaan innostavissa kuvituksissa seikkailee Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvan hahmoja. Kampanjan aikana Marttojen ja Takuusäätiön kanavissa on esillä rahankäyttöön liittyviä taitoja, kuten kulutusvalintojen punnitsemista ja oman talouden suunnittelua.

Talven energiakriisi ja nousevat hinnat ovat vetäneet monen taloustilanteen tiukalle. Rahaa ei jää entiseen tapaan säästöön, kun arkimenoihin menee aiempaa isompi osa tuloista. Ruoan, liikkumisen, korkomenojen, sähkön ja monien tavallisten kulutushyödykkeiden hintojen nousu koskee meitä kaikkia, mutta toisiin korotukset osuvat kipeämmin kuin toisiin.

Samalla elämäntapamme ylittää maapallon kantokyvyn rajat: jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvitsisimme yli kolme ja puoli maapalloa. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat yhteydessä ylikulutukseen. Tarvitsemmekin keskustelua ja uusia näkökulmia, jotka vastaavat nousseisiin kuluihin ekologisten rajojen puitteissa.

Arjen valinnoilla onkin suuri merkitys. Onneksi monet rahaa säästävät tavat ovat myös ympäristön kannalta säästäväisiä. Kannustamme kaikkia elämäntapaan, jossa löydämme yhdessä itselle sopivia tapoja suunnitella omaa taloutta ja säästää sekä rahaa että ympäristöä.

Osallistu sinäkin!

Kampanja-aika on 6.–26.2.2023.

Kampanjanostot nähdään Marttaliiton ja Takuusäätiön somekanavissa tiistai- ja torstaiaamuisin. Lisäksi Marttaliiton Facebook-sivulla nähdään 16.2. klo 11 livelähetys budjetoinnista.

Kutsumme kaikki Fingerporin ja säästäväisen elämäntavan fanit mukaan keskustelemaan kuluttamisesta, merkityksellisestä arjesta ja jakamaan kampanjasisältöjä!
#Marttaliitto #Takuusäätiö

Takuusäätiön somekanavat:
Facebook: Takuusäätiö, Hallitse rahojasi -ryhmä
Instagram: @Takuusaatio
Twitter: @Takuusaatio

Marttaliiton somekanavat:
Facebook: Martat vinkkaa
Instagram: @marttailu
Twitter: @Marttaliitto

Lisätietoa Facebook livelähetyksestä Marttojen sivuilla.

Yhteydenotot:
Minna Markkanen, johtaja, verkostot ja kestävä kehitys, puh. 050 5996 305, minna.markkanen[at]takuusaatio.fi
Katri Pellikka, asiantuntija, puh. 050 4766 710, katri.pellikka[at]martat.fi
Venla Toivonen, asiantuntija, puh. 050 543 1525, venla.toivonen[at]takuusaatio.fi

Lue lisää Kestävät talouspolut -hankkeesta.

Marttaliitto on 1899 perustettu, kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Arvojamme ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. Hyvästä arjesta parempi maailma. www.martat.fi

Takuusäätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö. Tuemme ihmisten itsenäistä selviytymistä arjen raha-asioissa ja velkojen hoidossa. Toimimme alan valtakunnallisena asiantuntijana, vaikuttajana ja kehittäjänä.