Olet täällä

Yrittäjästä allikkoon

Valmistuin vuoden 2009 keväällä unelmieni ammattiin parturi-kampaajaksi. Saman vuoden loppupuolella pääsin erääseen liikkeeseen sopimusyrittäjäksi, joka tuntui turvalliselta ja pieniriskiseltä yrittäjyydeltä nuorelle, vastavalmistuneelle kampaajalle. Yritystoiminnan alkaessa, arvonlisävero oli todella pieni (8%), joka helpotti paljon pienyrittäjän arkea.

Muutaman ensimmäisen vuoden aikana sain kerrytettyä itselleni hyvän asiakaskunnan ja tilikin alkoi jäädä aina kivasti plussan puolelle.

Vuonna 2013 kuitenkin arvonlisävero nousi huimasti, 24 % sekä yrittäjäksi ryhtyessäni tekemäni sopimus ei enää ollutkaan kannattava. Liikkeen omistaja tienasi minulla sievoisen summan kuukausittain, mutta minulle siitä ei jäänyt juurikaan käteen ylimääräistä. Kaupungissa vallitseva työttömyys aiheutti myös asiakasmäärien vähenemistä.

Laskuja alkoi kertyä, mutta rahaa niihin ei juuri ollut. Ensin eräpäiviä jaksoi siirrellä ja tehdä maksusopimuksia. Jossain vaiheessa tähän sitten turtui. Koitti päivä, jolloin ensimmäinen lasku meni ulosottoon. Sain pankistani pienen limiitin ilman takausta, jolla sain kuitenkin kuitattua vielä tuon kyseisen velan pois.

Alkoi todellinen kädestä suuhun eläminen ja hyvä kun raha riitti ruokaan tai omaan vuokraan. Sain kuitenkin omat henkilökohtaiset menoni maksettua nipin napin.

Vuoden lopussa minulle soitettiin eräästä toisesta yrityksestä ja tarjottiin edullista vuokratuolipaikkaa. Hetken miettimisen jälkeen tartuin tarjoukseen – ei se ota, jos ei annakaan.

Seuraavan vuoden alussa aloitin työn uudessa liikkeessä ja paremman toivossa. Otin lisää lainaa pankistani tuotteiden ja välineiden hankkimista varten. Jo tuolloin murto-osa yritykseni laskuista haalasi jäljessä ja kerrytti velkaa.

Vakioasiakkaistani vain pienen pieni osa siirtyi mukanani uuteen paikkaan. Mainostamiseen ei ollut varaa ja työpäivät olivat todella hiljaisia, noin 1-2 asiakasta per päivä.

Tingin kaikesta mahdollisesta, mutta mikään ei auttanut.

Tingin kaikesta mahdollisesta, mutta mikään ei auttanut. Hävetti myöntää itselle, että ei ole varaa maksaa yritykseni menoja. Työllä oli kuitenkin tarkoitus elättää itsensä.

Illat alkoivat mennä itkiessä ja kukkaron nyörit oli laitettu niin tiukalle kuin suinkin mahdollista. Laskuja alkoi lipua useammin ulosottoon ja näin ollen rahaliikenteestäni alettiin ulosmitata velkaa.

Väsyin henkisesti tähän, eikä voimia ollut enää asioiden selvittelyyn. Työmotivaatio alkoi hiipua, öisin ei saanut enää nukuttua ja ruokakaan ei maistunut.

Ystävältäni neuvoi minua juttelemaan tilanteestani velkaneuvojan kanssa. Varasin ajan ja sain sen noin kolmen viikon päähän. Otin mukaani kaikki tiedot senhetkisistä veloistani ja lainoistani.

Velkaneuvojan kanssa keskustelun jälkeen viisain ratkaisu oli päätyä yritystoiminnan lopettamiseen. Päätös oli vaikea, mutta se oli tehtävä. Lokakuun loppuun homma oli paketissa ja velkojen piti antaa mennä ulosottoon, koska niitä ei ollut varaa maksaa.

Velkaneuvojan kanssa keskustelun jälkeen viisain ratkaisu oli päätyä yritystoiminnan lopettamiseen.

Onneksi olin aikoinani liittynyt yrittäjien työttömyyskassaan, josta sainkin muutaman kuukauden kuluttua jotain rahaa elämiseen. Siitä mitattiin ulosottoon joka kuukausi pieni summa ja lisäksi lyhensin pankkiini lainaa pienellä summalla kuukausittain. Vuoden 2014 lopussa sain keikkaluontoisen työn, mutta koska työ ei ollut säännöllistä ja kokoaikaista, ei minulla ollut mahdollisuutta päästä velkajärjestelyyn.

Elin koko ajan kädestä suuhun, jotta ei tullut lisää velkaa, mutta vanhat velat kasvoivat koko ajan korkoa ja summa huiteli siinä vaiheessa noin 11 000 eurossa korkoineen.

Vuoden 2015 marraskuussa pääsin vihdoin kokoaikaiseen työhön. Kun koeaika loppui, minulla oli mahdollisuus vihdoinkin järjestellä velkojani. Ulosotto mittasi edelleen palkastani koko tuon ajan velkaani.

Ensiksi yritimme neuvotella velkojien kanssa maksusopimuksista, mutta se ei onnistunut, koska yksi velkojistani ei siihen suostunut. Tuntui aika lohduttomalta, että teet paljon työtä, jotta saat velkasi maksettua ja käy näin.

Päädyttiin velkaneuvojan kanssa seuraavaksi hakemaan Takuusäätiön takausta. Paperien vienti virastoihin alkoi taas alusta, selvittäminen useille tahoille, miksi olen velkaantunut ja niin edelleen.

Syksyllä saimme vihdoin kaikki paperit kasaan ja postia menemään Takuusäätiöön. Sain tiedon jonotusajasta, joka oli useamman kuukauden.

Joulukuussa sain postia ja minua pyydettiin toimittamaan jälleen lisää papereita. Näiden postituksen jälkeen sain muutamassa viikossa myönteisen päätöksen takauksesta.

Otin välittömästi yhteyttä omaan pankkiini. Siitä meni muutama viikko, kun sain pankista myönteisen päätöksen lainalle ja summa oli noin 10 000 euroa.

Maaliskuussa 2017 sain allekirjoitettua pankissa paperit. Maksoin kaikki velkani pois. Niitä oli tuolloin jäljellä enää noin 5 500 euroa. Laina oli pienistä tuloistani riippumatta koko ajan lyhentynyt huomaamatta ulosoton kautta. Lainalleni tuli maksuajaksi 11 kuukautta, jonka jälkeen olen näistä vapaa.

Vihdoin on hieman helpompi hengittää.

Vihdoin on hieman helpompi hengittää. Monta kertaa näiden neljän vuoden aikana teki mieli heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa, mutta onneksi kaikista vastoinkäymisistä huolimatta olen nyt ja tässä! Enää seitsemän kuukautta, niin viimeinen lainanlyhennys lähtee tililtäni.

Tsemppiä kaikille samojen asioiden kanssa painiville. Asioista ei tarvitse selvitä yksin, eikä kannata hävetä sitä, että joudut menemään velkaneuvojan juttusille.

Omalla kohdallani velka oli onneksi suhteellisen pieni, koska älysin lopettaa yritystoimintani ajoissa. Prosessi oli pitkä ja raskas, mutta tässä sitä vaan porskutellaan ja pystyn jo suunnittelemaan tulevaa, esimerkiksi uuden ammatin opiskelua. Valoa siis on jo tunnelin päässä. ;)

Kaikesta selviää, kun on vain tarpeeksi tahtoa!

Nimim. Kampaajaksi kaipaava

 

Jos sinulla on velkahuolia, hae apua