Olet täällä

Takuusäätiö hakee neuvonnan asiantuntijaa

Haemme vakituiseen työsuhteeseen

chat- ja verkkoneuvonnan asiantuntijaa

Olemme kotitalouksien arjen raha-asioiden asiantuntija. Autamme ihmisiä ottamaan oman taloutensa haltuun.

Tehtävä

Tehtävä on pääasiassa chat- ja verkkoneuvontaa ja osana työtehtävää on välineiden ja toimintatapojen kehittämistä. Työnkuvassa on myös jonkin verran puhelinneuvontaa Velkalinjalla. Neuvonta on kahdenkeskistä ja ryhmäneuvontaa eri tavoin verkossa. Päivystys on pääasiassa virka-aikaan. 

Edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa esimerkiksi sosiaali- tai terveysalalta.

Tehtävän hoitamisessa on etua

  • asiakasohjauskokemuksesta
  • toimimisesta asiakkaiden kanssa, joiden arkeen kuuluu taiteilu pienillä tuloilla ja velkaantuminen
  • vahvuudesta ihmisten kohtaamisessa
  • talous- ja velka-asioiden sisältöosaamisesta
  • sähköisestä neuvontakokemuksesta
  • tietoteknisistä taidoista ja kyvystä oppia uusia järjestelmiä.

Hyvät kirjalliset ja suulliset viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat neuvontamme perusedellytys. Asiakkaita palvellaan suomeksi ja englanniksi, mutta arvostamme erityisesti myös ruotsin kielen taitoa.

Lisäksi työssä tarvitaan kykyä havainnoida ja kehittää työtä sekä halua hoitaa jokainen asiakaspalvelutilanne ammattimaisesti ja laadukkaasti.

Tarjoamme

Tarjoamme merkityksellistä työtä, jossa kohdataan kriisissä olevia ihmisiä ja autetaan heitä löytämään ratkaisuja ja pääsemään elämässään eteenpäin. Työtä tehdään pienessä tiimissä jatkuvasti oppien ja kehittyen.

Takuusäätiö on myös suomalaisten kotitalouksien arjen raha-asioiden haasteisteiden näköalapaikka. Vaikutamme lainsäädäntöön ja muihin rakenteisiin, jotta ne tukisivat ihmisten itsenäistä taloudellista selviytymistä, hallittua luotonkäyttöä ja ehkäisisivät syviin velkakierteisiin ajautumista.

Jos kiinnostuit

Lähetä hakemus ja CV palkkatoiveineen viimeistään 10.2.2019 sähköpostitse osoitteeseen minna.mattila@takuusaatio.fi tai postitse osoitteella Minna Mattila, Takuusäätiö, Asemamiehenkatu 4 A, 00530 Helsinki. Ilmoita hakemuksessa myös mahdollisen suosittelijan yhteystiedot.

Lisätietoja tehtävästä voit kysyä Minna Mattilalta puh. 040 545 6569. Ota yhteyttä

  • 29.1 kello 9-11
  • 5.2.2019 13-15.