Olet täällä

Rapatessa roiskuu, mutta miksi talouteen liittyviä roiskeita on niin vaikea suvaita?

Tuntuu, että aina kun kirjoitetaan ylivelkaantumisesta, on tärkeää alleviivata ja painottaa, että tilanne on velallisen oma syy. ”Ikävää, mutta itsepähän…” Koska tämä seikka on niin tärkeä, niin käsitellään se heti tässä alussa, jotta päästään pohtimaan oikeita asioita. Velkaantuminen on velallisen oma syy. Voidaan vaikka viedä ajatus niinkin pitkälle, että velkaantuminen johtuu aina vain ja ainoastaan velallisen täysin holtittomasta elämäntyylistä ja välinpitämättömyydestä ja luotot on poikkeuksetta käytetty makeaan elämään ja nyt on tullut takaisinmaksun aika. Voidaan sopia vaikka näin, jotta päästään pohtimaan oikeita asioita.

Yhteiskunnassamme vallitsee kummallinen ajatus siitä, miten periaatteessa ”rapatessa roiskuu” ja ”kaikille sattuu virheitä”, mutta talouteen liittyvissä asioissa virheitä ei suvaita. Tämä on kummallinen ajatus siksi, että äärimmäisen iso ja kasvava joukko ihmisiä on tehnyt virheitä taloutensa hoidossa. Ja nämä ihmiset ovat edelleen osa meidän yhteiskuntaamme. He ovat siskojamme, tätejämme, naapureitamme ja työtovereitamme. Heillä on lapsia, koiria, vanhempia. Heillä on ajatuksia, haaveita ja unelmia. Useimmilla heistä on myös salaisuus, josta he eivät kerro kenellekään. Mitä tiukemmin he pitävät kiinni salaisuudestaan, sitä enemmän se aiheuttaa ongelmia. He pitävät kiinni salaisuudestaan, koska he pelkäävät, että tämä virhe ei ole hyväksyttävissä. Talouden kanssa ei saa roiskua.

Mennäänpä ajassa taaksepäin. Aikaan ennen luottokortteja, pikavippejä ja osamaksuja. Meidän on palattava ajassa taaksepäin, jotta ymmärtäisimme, mikä velkaantumisesta puhumisessa on niin hemmetin häpeällistä. Katsokaas kun suomalaisen identiteettiin sisältyy kaksi asiaa: rehellisyys ja vaatimattomuus. Näitä kahta asiaa meidän on tarkasteltava, jotta pääsemme käsiksi päivän polttavaan aiheeseen: miksi ihmiset hakevat apua velkaantumiseen vasta, kun tilanne on karannut täysin käsistä?

Rehellisyys. Suomalaisen sanaan voi luottaa. Ennen vanhaan ruokakaupassa oli tili, johon ostokset kirjattiin ja joka käytiin maksamassa säännöllisin väliajoin. Ei siihen mitään luottotietoja kyselty. Asiat hoidettiin niin kuin oli sovittu. Olemme saaneet äidinmaidossa vuosikymmenien takaa perimän, joka kertoo meille, että tämä maa on rakennettu rehellisyydellä ja kovalla työllä. Tätä ajatusta peilaten ja lähes 400 000 maksuhäiriömerkintäistä silmällä pitäen herää kysymys: mitä tapahtui ja missä?

Vaatimattomuus. Olemme kansa, jolta löytyy jopa sanontoja siihen, miten vaatimattomuus ja vaatimattomasti eläminen on hyve. ”Vaatimattomuus kaunistaa”. ”Rumat ne vaatteilla koreilee”. Suomalainen on vaatimaton. Suomalainen tietää, että vain kovalla työllä tässä maailmassa pärjää. Suomalainen muistelee kaiholla aikoja, jolloin kouluun hiihdettiin 50 kilometriä pilkkopimeässä yhdellä suksella ja käy museossa muistelemassa, miten 100 vuotta sitten perheet asuivat yhden huoneen asunnoissa, sillä tuo aika kasvatti kunnon suomalaisia: vaatimattomia sellaisia. Tätä ajatusta peilaten ja lähes 400 000 maksuhäiriömerkintäistä silmällä pitäen herää kysymys: mitä tapahtui ja missä?

Maailma tapahtui. Maailma alkoi kuiskimaan meille, että vaatimattomuus ei kaunistakaan, vaan rahan pitää näkyä. Markkinointikoneisto alkoi kertomaan meille, miten me voimme saada kaiken nyt tässä hetkessä ja huolehtia seurauksista joskus myöhemmin. Mainostoimistot alkoivat syöttää meille ajatusta siitä, miten elämästä pitää nauttia nyt ja se nautinto tulee tavaroista ja asioista – matkoista, vaatteista, keittiöremonteista ja uusista huonekaluista. Yhteiskunta muuttui ja alkoi uskottelemaan meille, että me emme riitä.

Menneessä ei voi elää. On ymmärrettävä, ettei ihminen ollut sen kummallisempi 100 vuotta sitten. Jos nykyisen yhteiskunnan houkutuksineen ja valtavine markkinointikoneistoineen siirtäisi 1900-luvun alkuun ja yhdellä suksella kirkonkylälle hiihtävälle tarjottaisiin mahdollisuutta osamaksusopimukseen, niin hän varmasti siihen tarttuisi. Ei ihminen ollut sen kummallisempi 100 vuotta sitten. Ympäröivä maailma vaan puski niin lujaa eteenpäin, ettei pieni ihminen oikein ehtinyt siihen mukaan.

Miten tästä siis selvitään? Kenen on syy ja vastuu? Voinko jatkaa velkaantumista ja syyttää siitä ympäröivää maailmaa? Mikä lääkkeeksi?

Tästä selvitään puhumalla ja oppimalla. (Tylsää, tiedän. Olisi paljon jännittävämpää, jos minulla olisi jokin jännittävä patenttiratkaisu ongelmaan). Kun puhumme ylivelkaantumisesta rehellisesti ja ääneen, saamme ihmiset pohtimaan omaa taloudellista tilannettaan. Mitä enemmän sitä pohditaan ja tarkastellaan rehellisesti, sitä nopeammin apua haetaan. Mitä nopeammin apua haetaan, sitä helpompia tilanteet on selvittää. Kun opimme virheistämme, muutamme tulevaisuuttamme. Ei mikään järjestelylaina tai velkajärjestely auta, jos kulutustottumuksemme; ajatuksemme kuluttamisen taustalla, ei muutu. Meidän on opittava riittämään ja kelpaamaan, vaikka maailma ympärillämme kuiskuttelisi mitä. Meidän on opittava tasapaino.

Mustan ja valkoisen väliltä löytyy harmaa. Tämä harmaa on meiltä hyvin usein hukassa. Jos Musta on se yhdellä suksella hiihtävä ja Valkoinen se osamaksulla asuntoaan kalustava, niin olisiko Harmaa se talouttaan suunnitteleva, jolla on kyllä molemmat sukset ja kaunis sohva, mutta joka odotti niiden hankkimista niin kauan, että osti ne ilman osamaksua? Elin vuosikymmenen Valkoisessa, koska kuvittelin ilman kulutusluottoja elämän olevan Mustaa. Nykyään elämä on harmaata. Ja se on parasta elämää, mitä olen koskaan elänyt.

PS Alussa sovimme, että velkaantuminen on aina vain ja ainoastaan velallisen itsensä syy ja seurausta täysin holtittomasta rahankäytöstä. Kaikkihan me tiedämme, ettei näin ole. Mutta sillä ei itseasiassa ole kovinkaan suurta merkitystä, sillä oli syy mikä tahansa, tärkeintä on ymmärtää, ettei taloudenhoidossa tapahtuneita virheitä kannata tai voi piileskellä. Oli lähtötilanne mikä tahansa, ottamalla oman elämämme haltuun, oman taloutemme haltuun ja hakemalla apua, me muutamme tulevaisuuttamme. Velka ei kysele syitä. Se vaan on. Kunnes me näytämme sille kaapin paikan.

 

 

Jenna Mäkelä

Kirjoittaja on kirjailija, sisällöntuottaja, kokemusasiantuntija, vertaistukiohjaaja, maksuhäiriömerkintäinen, ulosottovelallinen, äiti, vaimo ja äärimmäisen onnellinen ”harmaa” ihminen.

Jenna Mäkelä