Olet täällä

Velkaongelmiin kannattaa etsiä ratkaisu

Leenan ja Pekan taloudellinen tilanne muuttui Pekan sairastuttua ja jäätyä eläkkeelle. Sairastumisen ja tiukan rahatilanteen vuoksi he joutuivat luopumaan omakotitalostaan. Sen myynnistä saaduilla rahoilla pariskunta maksoi osan veloistaan. Rasitteeksi jäi kuitenkin muutama pankkilaina ja ulosoton perittävänä olevat terveydenhoitokulut. 

Kun terveys edelleen heikkeni, oli tärkeää muuttaa hissilliseen asuntoon. Myös auto oli liikkumisen kannalta välttämätön.

Taloudellisen tilanteen takia heille ei ollut kertynyt säästöjä ja luottotiedoissa olevan merkinnän takia pariskunnan ei ollut mahdollista saada kohtuuehtoista lainaa esimerkiksi pankista. Niinpä he hakivat Takuusäätiön pienlainaa vuokravakuuteen sekä auton korjauskuluihin.

Lainaa ei voitu kuitenkaan myöntää, sillä heidän yhteenlasketut tulonsa menivät kokonaisuudessaan elämisen perusmenoihin sekä nykyisten velkojen maksamiseen. Uusi laina olisi pahentanut heidän tilannettaan ja aiheuttanut lisää taloudellisia vaikeuksia.

Takuusäätiön työntekijä otti pariskuntaan yhteyttä ja he keskustelivat siitä, miten velkaongelma saataisiin ratkaistua kokonaisuudessaan. Leenalle ja Pekalle myönnettiin Takuusäätiön takaama järjestelylaina, jota he lyhentävät maksukykynsä mukaan. Järjestelylainalla maksettiin pariskunnan kaikki velat ja osa lainasta oli mahdollista käyttää vuokravakuuteen ja auton korjaukseen.

Lue lisää Takuusäätiön takauksesta ja muista velkojen ratkaisukeinoista.