Muutto ensimmäiseen omaan kotiin

Luca haki ensimmäistä omaa asuntoaan Nuorisosäätiöstä. Kun hän vei Nuorisosäätiön asiakaspalveluun asuntohakemuksensa liitteitä, tuli puheeksi myös vuokravakuus. Lucalla ei ollut säästöjä, mutta hän halusi selviytyä tilanteesta itsenäisesti. Hän tiesi, että vanhempien työtilanteen takia lapsuudenkotoakaan ei ole tarjota taloudellista tukea.

Kotona Luca näki, millaisia vaikeuksia vanhemmilla oli ollut pikavippien takaisinmaksussa, joten kalliit kulutusluotot eivät olleet hänelle vaihtoehto. Myöskään sosiaalitoimiston asiakkaaksi hän ei itseään mieltänyt ja opintolainaa hän joutui käyttämään opintoihin liittyviin hankintoihin. Luca huomasi Nuorisosäätiön asiakaspalvelussa Pienlaina-mainoksen, jossa kerrottiin, että vuokravakuuteen voi hakea edullista Takuusäätiön lainaa.

Muutaman viikon kuluttua Lucalle tarjottiin Nuorisosäätiöstä asuntoa. Samalla hän muisti Takuusäätiön pienlainan. Luca kävi ensin tutustamassa lainan ehtoihin, jonka jälkeen hän täytti sähköisen lainahakemuksen Takuusäätiön nettisivulla. Parin viikon kuluttua Luca sai myönteisen lainapäätöksen ja näin hän pääsi muuttamaan omaan kotiin.

Asumisensa alussa Luca teki vuokranmaksusta pankin kanssa suoravelotussopimuksen. Pienlainaa hän lyhensi aina kuukausittain maksuohjelman mukaisesti saamallaan erillisellä laskulla. Hänen maksukykynsä riitti 30 euron lyhennykseen kuukaudessa. Lainan lyhennyksen jälkeen Lucalle jäi vielä riittävästi rahaa asumisen kustannuksiin sekä muihin elämisen kuluihin. Näin hän saa maksettua 600 euron vuokravakuuden reilussa puolessatoista vuodessa.