Olet täällä

Ajankohtaista

Takuu-Säätiön neuvontanumeroon Velkalinjaan soittavilla velallisilla on yhä useammin kaikki velat vielä hoidossa, vaikka velkaa on entistä enemmän. Pikavippilainsäädännön vaikutukset näkyvät soittajien tilanteissa.

Velkalinjalla on yhä tavallisempaa, ettei soittaja ole vielä ajautunut perintä- ja ulosottokierteeseen. Viime vuonna yli neljäkymmentä prosenttia avun hakijoista kertoi onnistuneensa sinnittelemään velkojensa hoitamisessa. Vuonna 2012 heitä oli viidennes. Jopa työttömänä olevat velalliset ovat kyenneet hoitamaan velkojaan paremmin kuin neljä vuotta sitten.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2015 käräjäoikeuksiin jätettiin 4 274 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta.

Useimmin velkajärjestelyä hakivat 45–54-vuotiaat, mutta viime vuonna lisääntyivät nuorten aikuisten, 25–34-vuotiaiden hakemukset. Koko aikuisväestöön verrattuna hakijoissa oli suhteellisesti eniten yksinasuvia ja yksinhuoltajia.

Hakija oli tavallisimmin työssäkäyvä, mutta työttömiä hakijoita oli velkajärjestelyä hakijoiden joukossa suhteellisesti enemmän kuin koko väestössä. Lisäksi työttömien osuus hakijoista lisääntyi ja työllisten väheni.