Olet täällä

Ajankohtaista

Velkajärjestelyä käräjäoikeudesta hakeneita ylivelkaantuneita oli viime vuonna lähes 10 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna 2013, ilmenee Tilastokeskuksen tiedotteesta. Hakemuksen jätti kaikkiaan 4 200 velallista. Hakijoita on ollut vuosi vuodelta enemmän jo kuuden peräkkäisen vuoden ajan.

Tavallisimmin hakija oli 45–54-vuotias perheetön mies tai nainen. Myös yksinhuoltajuus ja työttömyys oli tyypillistä. Joka viides velkajärjestelyn hakija oli työtön kun kaikista aikuisista työttömänä oli harvempi kuin joka kymmenes.

Kuluttajien uusien maksuhäiriömerkintöjen määrä on kääntynyt laskuun, kerrotaan Suomen Asiakastieto Oy:n tiedotteessa. Siitä huolimatta maksuhäiriöisten henkilöiden kokonaismäärä on jälleen kasvanut.

Kuluttajille rekisteröitiin viime vuonna hieman alle 1,5 miljoonaa maksuhäiriömerkintää, kun niiden määrä ehti kahden edellisen vuoden aikana kivuta yli 1,7 miljoonaan.