Olet täällä

Ei koskaan niin kuin muut?

Se alkaa jo heinäkuussa. Postiluukusta putoaa mainoksia repuista, lenkkareista, vaatteista, peleistä, kännyköistä. Näen, että niitä on selattu, mutta pyyntöjä ei ole kuulunut. Ei, koska vastaus on aina sama. Tarpeen olisi edes yhdet siistit vaatteet. Ja se uusi kännykkä. Ekaluokalle hankittu luuri toimii, vaikka näyttö on pirstaleina, mutta ei sellaisen kanssa voi yläkouluun mennä. Se oli iso vitsi luokassa jo viime vuonna.

Selaan verkkokauppojen sivustoja. ”Tänä päivänä markkinoilta löytyy myös rutkasti kiehtovan laadukkaita ja edullisia budjettipuhelimia.” Upea juttu, mutta myyjän kohtuuhinta on meille ihan liikaa. 

Lasken ja lasken, mutta pakollisten menojen jälkeen jää alle kolmekymppiä. Luotolla ostaminen ei enää onnistu. Kysyn isältä vippiä, mutta vanha mies ei ymmärrä, miksei puhelinta voi käyttää, jos sillä voi soittaa. Jurnuttaa, että parempi vaan, ettei koko ajan kulje luuri kädessä niin kuin kaikki nuoret nykyään näyttävät tekevän.

Siinäpä se: niin kuin kaikki nuoret tekevät. Minun nuoreni ei tee niin kuin kaikki muut, koska meillä ei ole rahaa. 

Raha jakaa nuoria porukoihin, koska se määrittää mitä voi tehdä ja mitä ei. Kun yläkoulu alkaa, monen koululaisen ja vanhemman pahin pelko on, että kavereita ei löydy ja joutuu kiusatuksi. Kolmen vuoden yksinäisyys on tuossa iässä kuin elinkautistuomio.

Perheissä, joissa rahanpuute on jokapäiväinen huoli, yritetään usein epätoivoisesti keksiä keinoja, joilla köyhyyden saisi peitettyä. Mistä saisi kouluvaatteet, joilla ei erotu liikaa ja sen kelvollisen puhelimen, jolla osallistua muiden juttuihin. Mihin harrastukseen riittäisi rahat? Ja miten saisi nipistettyä menoja niin, että edes joskus saisi annettua rahat leffalippuun tai kahvilla käyntiin? Pahimmillaan ratkaisu voi olla pikavippi tai omista välttämättömistä menoista kuten lääkkeistä tinkiminen, jotta lapsi ei jäisi kaikesta ulkopuolelle.  

Pienillä tuloilla kituuttaminen on raskasta. Vielä raskaammaksi se käy, jos muiden suhtautuminen on syyllistävää tai ymmärtämätöntä. Monen hyväosaisen mielestä köyhän on luonnollista käyttää muiden vanhoja vaatteita ja tavaroita. Etenkin uuden puhelimen ostaminen katsotaan osoitukseksi siitä, että köyhyys on luultavasti oma vika, koska rahaa haaskataan turhuuteen, sillä ”ei meilläkään mitään kännyköitä ollut”.

Nuori elää ja rakentaa identiteettiään kulutus- ja somemaailmassa, jossa eriarvoisuus tulee nopeasti näkyväksi.

Keski-ikäisen voi olla vaikea ymmärtää, että nuorille älypuhelin ei ole ylellisyyttä vaan jokapäiväinen yhteydenpitoväline, jota ilman suuri osa keskusteluista ja suositusta sisällöstä menee ohi. Ja se tarkoittaa, ettei tiedä mistä puhutaan eikä siksi ole kovin kiinnostavaa seuraa.

Nuori elää ja rakentaa identiteettiään kulutus- ja somemaailmassa, jossa eriarvoisuus tulee nopeasti näkyväksi. Somen loma- ja festarikuvat, poseeraukset uusissa vaatteissa, suoratoistopalvelujen suosikkisarjojen seuraaminen – pieniltä tuntuvia asioita, jotka kaikki tuovat esiin kulutuserot. Köyhän perheen nuorelle se tarkoittaa jatkuvaa kokemusta siitä, että ei ole kuin muut.

Lapsen kasvaminen aikuisuuteen ja irrottautuminen vanhemmista on usein myrskyisä vaihe. Murrosikää kuvataan suurena selviytymistaisteluna, vaikka perheellä ei olisi ylimääräistä taakkaa ollenkaan. Ne vanhemmat, joiden elämä on päivästä ja laskusta toiseen selviytymistä, ottavat vastaan paitsi lapsen kasvuvaiheeseen liittyvät tunnemyrskyt myös toistuvat rahanpuutteesta johtuvat pettymykset. Lapsi voi vetäytyä omiin oloihinsa ja olla hiljaa tai purkaa pahaa oloaan hurjalla raivolla. Kumpaakin on vaikea kestää.

Vanhemmille tärkeää tukea on myös muiden ihmisten kunnioittava myötätunto ja lähipiirin pienet teot.

Köyhyys on vakava ja vaikea ongelma, jonka poistaminen ei helposti onnistu. Sitä voidaan kuitenkin vähentää ja sen vaikutuksia lieventää. Yhteiskunnallisesti tärkeintä on korjata perusturvaa, tukea palveluilla pienituloisten perheiden vanhempien jaksamista ja varmistaa että kaikki lapset saavat harrastaa.

Vanhemmille tärkeää tukea on myös muiden ihmisten kunnioittava myötätunto ja lähipiirin pienet teot kuten nuoren pyytäminen mukaan leffaan tai mökkiviikonloppuun. Ja se, että koulussa pyritään tasoittamaan ja hälventämään taustasta johtuvia eroja, ei tuomaan niitä näkyviksi.

 

Liisa Partio, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

 

 

Liisa Partio, johtava asiantuntija, kansalaisyhteiskunta- ja hyvinvointipolitiikka, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Liisa Partio, Mannerheimin Lastensuojeluliitto