Olet täällä

From brexit to cashless society

Piipahdin pääsiäisenä muutamaksi päiväksi Lontooseen. Vaikka kyse olikin ihan puhtaasti lomamatkasta, tuli siellä jonkin verran tarkkailtua myös oman ammattialueen asioita.

Edellisestä vierailukerrastani oli kulunut noin 1,5 vuotta ja ainakin yhdellä rahankäytön alueella on muutos ollut silmiinpistävä. Käteisvapaa yhteiskunta näyttää nimittäin tosissaan tekevän nousuaan myös Englantiin.

Kun edellisellä kerralla piti matkalle varata oikein kunnolla kahisevaa ja kilisevää, toimin tietenkin tälläkin kerralla samalla tavoin ja vaihdoin kiltisti euroja puntiin jo valmiiksi kotimaan puolella.

Vaan turhaanpa niin tein. Tälle matkalle olisivat aivan hyvin riittäneet myös ne muutamat punnat, jotka edelliseltä matkalta jäivät yli. Käytännössä käteistä ei tarvinnut enää oikein missään muussa tilanteessa, kuin jätettäessä hotellisiivoojille kolikoita tai avustettaessa kerjäläisiä. Jopa London-Taxin mustissa autoissa kelpasi maksuvälineenä kortti. Vielä 1,5 vuotta sitten kortilla olisi ollut aivan turhaa yrittää maksaa suurimmassa osassa takseja.

Erityisen lujasti oli maksutapana lyönyt läpi lähimaksu. Korttia heilauttamalla kävi sujuvasti varsin suuri osa yhteiskunnan pienemmistä maksutapahtumista. Tai siis olisi käynyt, jos osa briteistä ei pitäisi niin itsepintaisesti kiinni käteisestä.

Vaikka korttivaihtoehtokin oli tarjolla, käyttivät useat britit esim. ravintoloissa, kauppojen kassoilla ja lippuautomaateissa mieluiten maksuvälineenä käteistä. Tuntui, että enemmistö kansalaisista oli vielä käteisen puolella.

Juttelin asiasta muutaman britin kanssa erään keikkapaikan baarijonossa, kun käteinen pääsi oikein kunnolla näyttämään huonot puolensa. Ihmettelin heille, miksi jono kulki niin kovin hitaasti ja he totesivat, että alkuillasta baarin kassalla ei ollut vielä riittävästi vaihtorahaa ja siksi maksaminen oli vaikeaa. Aina välillä taas jono nytkähti oikein kunnolla eteenpäin, kun muutama ihminen peräkkäin käytti lähimaksua. Kun kyselin jonossa olevilta sen perään, mikseivät britit käytä enemmän sähköistä maksamista, jos se saa jononkin liikkeelle, oli vastaus ihmettelyyni vastaajasta riippumatta aina yksi ja sama: ”Käteisen kanssa tietää paremmin, paljonko on rahaa ja käteistä nostettaessa tulee automaattisesti tsekattua tilin saldo.”

Vaikka monet britit luottavatkin käteiseen vielä merkittävästi sähköistä rahaa enemmän, ohjaa yhteiskunta kuitenkin enemmän ja enemmän heitä sähköisen maksamisen suuntaan. Yhtään ilmoitusta en nähnyt siitä, etteikö kortti kelpaisi maksutavaksi, mutta sen sijaan näin useita ilmoituksia, joiden mukaan käteinen ei enää kelvannutkaan. Erityisen paljon korttimaksut olivat vallanneet alaa erilaisten pienyrittäjien keskuudessa. Esimerkiksi useilla Borough Marketin torikojuilla, Kew Gardensin ruokarekoilla ja jopa Covent Gardenin maksullisessa käymälässä kävi maksuvälineeksi vain kortti. Olivatpa korttiperustaisen lähimaksun ottaneet käyttöön myös jo iso osa katutaiteilijoista. Heillä oli ”rahapurkin” vieressä telineeseen kiinnitettynä iZettlen maksupääte, johon oli valmiiksi ohjelmoituna 1£ maksu. Jos esitys miellytti, niin sitten vaan heilauttamaan korttia ja muusikko sai palkan.

Se, mikä ei ollut muuttunut 1,5 vuoden takaiseen käyntiini nähden, ja eroaa edelleenkin merkittävästi Suomesta, on rahoitustuotteisiin liittyvä markkinointikulttuuri. Seurasin neljän päivän matkallani aktiivisesti Britannian lehdistöä, mainosrahoitteista televisiota ja katumainontaa, enkä koko aikana nähnyt kuin yhden mainoksen, jossa mainostettiin rahoituspalvelua. Eteeni ei osunut yhtään pikavippi-, luottokortti- eikä edes rahoituspalvelujen vertailufirman mainosta. Ainoastaan yksi mainos, jossa kehotettiin tarkistamaan, ettei asuntolaina ole kohtuuton tuloihin nähden.

Mutta kokonaan ilman finanssiteknologisia sisältöjä eivät mainosmarkkinat toki olleet. Metrojen seinillä nimittäin mainostettiin aktiivisesti kolmea eri välinettä, joilla voi seurata rahojensa riittävyyttä, jos vaikka on luopumassa käteisen käytöstä. Vähän niin kuin meidän Penno.fi -palvelu. Ja aika suora vastaus siihen tarpeeseen, minkä EartH-keikkapaikan jonossa seisseet ilmaisivat.

Niin joo. Ja sanaan Brexit en törmännyt koko matkan aikana kuin yhden kerran. Sekin TATE-Modernin kaupan kirjahyllyllä, jossa oli läjäpäin aiheeseen liittyvää vitsikirjallisuutta. Edes BBC:n uutisissa ei puhuttu brexitistä. Ilmeisesti britit ovat yhtä täynnä sitä, kuin meikäläinen pikavippimainoksia.

 

Juha Pantzar

 

 

Juha A. Pantzar, toimitusjohtaja, Takuusäätiö

 

 

 

 

Juha Pantzar