Olet täällä

Blogi: Hyvä, paha raha

Täysi-ikäisyys, tuo odotettu ikä on monelle se elämän ensimmäinen todellinen etappi. Viimeinen vuosi ennen täysi-ikäisyyden juhlapäivää tuntuu koko muuhun sen astiseen elämään nähden hurjan pitkältä. Itse sitä ajattelee aikuistuvansa samantien, tai oikeastaan olin jo 17-vuotiaana mielestäni kypsä aikuinen. 18-vuotta tullessa mittariin muuttuikin vain yksi asia: olin vapaa ottamaan nimeni alle velkaa.

Elokuussa vuonna 2013 se tapahtui. Yhdessä yössä saavutin aikuisuuden tittelin ja yhtäkkiä olin vastuussa omasta elämästäni. ''Siistiä'', olikin ensimmäinen ajatus, kun omilla papereilla pääsi Alkon kassalta kunnialla läpi. Pian alkoikin selvitä, mihin muihin tarkoituksiin omia henkkareitaan pystyikään käyttää.

Kasvoin perheessä, jossa ei koskaan ollut liikaa rahaa. En sano, että olisimme missään nimessä olleet köyhiä. Mutta kun kaverit perheineen reissasivat etelänmatkoilla, itse en päässyt kertaakaan ulkomaille ennen kuin täytin 12-vuotta. Enkä koskaan ole kokenut mitään katkeruutta tai kateutta heitä kohtaan, joiden taloudellinen tilanne on mahdollistanut erilaisia kokemuksia. En oikeastaan koskaan ole osannut kaivata sellaista.

Kuitenkin teini-ikään tullessa alkoi enemmän kiinnostaa vaatteet, ulkonäkö ja ylipäätään se, mitä muut ajattelevat. Kavereille alkoi 16-vuoden iässä sadella lahjaksi iPhoneja, jotka omasta näkökulmasta maksoivat silloin maltaita. Eikä silloisilla teinin aivoilla osannut ajatella muuta, kuin että haluaa kuulua porukkaan ja olla niin sanotusti ''samalla viivalla'' muiden kanssa. Itse sain ensimmäisen älypuhelimeni vasta 17-vuotiaana (ja hyvä niin), ja iPhonetkin yleistyivät nykyiselle mallilleen pikkuhiljaa vasta niinä aikoina.

Oli siis elokuu 2013. Vuosi sitten lahjaksi saamani puhelin hukkui junamatkan aikana. Se ärsyttävä tunne, että hukkasin jotain niin kallista, ja ettei ole varaa ostaa uutta. Kunnes sen keksin: olen juuri täyttänyt 18, joten voinhan hommata puhelimen osamaksulla. Siitä kaikki alkoi.

Nimet paperiin ja ulos kaupasta. Näinkö helppoa se oli?

Kävelin suoraan matkapuhelinliikkeeseen sen enempää miettimättä. Puhelin pakettiin, kyseltiin tuleeko muuta. Maksutavaksi ehdottomasti pisimmän ajan osamaksu. Nimet paperiin ja ulos kaupasta. Näinkö helppoa se oli?

Jo kaupasta ulos astellessa (hullua kyllä) alkoi harmittaa, että ostin ''vain'' Samsungin uusimman älypuhelinmallin. Sehän ei ollut yhtään niin muodikas. Kuitenkin pian selvisi, että iPhone on julkaisemassa uutta mallistoaan piakkoin. Se päivä koittikin nopeasti, joten ei aikaakaan kun osamaksulaskulla komeilikin kaksi puhelinta samanaikaisesti. Vielä tällöin ajattelin, että kuukausierät ovat pieniä ja takaisinmaksu on helppo homma. Eli pystyisin siis tilata samalla periaatteella vielä kaikkea muutakin, mitä olen aina halunnut.

Ja lopulta pahin: yritin alkaa maksella velkojani takaisin pikavipeillä ja muilla kulutusluotoilla.

Nettishoppailusta tuli tapa paeta sen aikaisia ongelmia. Siinä missä elämä ja sen koettelemukset ahdistivat, nettishoppailu turrutti ja loi hyvää fiilistä. Laskuja alkoi kerääntyä. Se puolestaan vain pahensi ahdinkoa. Ja siihenkin oli tietysti vain yksi lääke, eikä se suinkaan ollut laskujen poismaksaminen tai shoppailun lopettaminen. Jatkoin silmitöntä rahankäyttöä. Nostin opintolainaa täysin turhiin menoihin. Ja lopulta pahin: yritin alkaa maksella velkojani takaisin pikavipeillä ja muilla kulutusluotoilla. Menivätkö pikavippirahat sitten suoraan laskujenmaksuun? Eivät. Ei sitten senttiäkään.

Kului kolme vuotta, eli tultiin vuoteen 2016. Harmittomia parin kympin ''kyl tän nyt pystyy helposti hoitaa''- kuukausieriä oli kertynyt kymmeniä. Aloin olla tilanteessa, että pystyin rehellisesti sanomaan olevani korviani myöten veloissa. Ja kusessa. Siinäkään vaiheessa en silti osannut tai uskaltanut hakea apua, tai kertoa asiasta oikeastaan kenellekään. Vakituinen työpaikka meni alta, ja velkojia oli joka suunnassa. Silloin kaikkien osamaksujen ja luottojen kuukausittainen lyhennys oli siis kasvanut jo moneen sataan euroon. Miten yhdestä osamaksupuhelimesta oli kasvanut suoranainen taloudellinen ahdinko?

Silloin luovutin. Kirjeitä sateli postiluukusta, heitin ne suoraan roskakoriin vilkaisematta muuta, kuin että kuoressa luki mun nimi. Ohi meni muitakin pienempiä laskuja, mutta ahdistus kirjeiden avaamiseen oli niin suuri, että mieluummin suljin kaikki raha-asiat pois mielestäni. Tein keikkatöitä ja pidin jokaisen tienaamani euron tiukasti taskussani laskujen maksun sijaan ja turrutin itseäni lisää materialla. En ahdingoltani edes pystynyt miettimään järkevää suunnitelmaa velkojeni lyhentämisen aloittamiseksi. Ulosotto oli aivan varmasti edessä, ja olin asian silloin jo hyväksynyt.

Kun olin heittänyt hanskat jo tiskiin, olisin oikeasta paikasta apua hakemalla voinut estää tilanteen repeämisen nykyisiin sfääreihinsä.

Luottotietojen menettäminen tai ulosoton asiakkaaksi joutuminen ei lopulta ole niin ‘‘helppoa’’ tai nopeaa, kuin voisi luulla. Enkä tällä tarkoita sitä, että asioiden hoitamista voisi rauhassa lykätä. Vaan sitä, että vielä tässä tilanteessa, kun olin heittänyt hanskat jo tiskiin, olisin oikeasta paikasta apua hakemalla voinut estää tilanteen repeämisen nykyisiin sfääreihinsä. Soitto oman paikkakunnan velkaneuvontaan ja Takuusäätiöön olisi auttanut paljon. Myös perintäfirmat ovat usein halukkaita tekemään maksusuunnitelmia. Mutta musta tuntui, että olin asian kanssa niin yksin. Kertasin joka ilta elämää muutaman viimevuoden ajalta kysyen itseltäni miksi? Miksi olin niin tyhmä.

Nuorena ylipäätään luulee olevansa kuolematon. Ja niin luulin olevani myös raha-asioiden suhteen. Perheessänikin on läpikäyty paljon rahaongelmia laman aiheuttamien velkojen takia, ja olisi luullut, että niin läheltä asioita nähneenä olisi osannut pysytellä kaukana sellaisista ongelmista. Mutta ei.

Pahinta kaikessa on se, että mulla ei edes ole kaikelle tälle mitään järkevää syytä. Tai ketään muuta ketä syyttää. Mä olen itse vastuussa mun rahaongelmista. Mä olin se, joka eri nettisivuilla latoi ostoskorin täyteen mitä ''siisteimpiä'' rättejä. Ja se, joka nosti pikavippejä elämän järjestymisen toivossa. Mä tein ne päätökset, mä kestän ne seuraamukset.

Nykytilanteessani hoidan velkojani pois pikkuhiljaa. Asia ahdistaa edelleen välillä syvästikin, mutta tiedän, että tää tuska ei kestä ikuisesti. ’’Se joka sotkee, siivoaa’’, pätee tässäkin asiassa, joten hoidan asian yksin seisten oman virheeni takana.

Nykyisin maksuhäiriömerkinnät ovat valitettavan yleisiä. Harva se päivä joku julkisuudenhenkilö nostetaan otsikoihin ulosottovelkojensa takia. Nyt oli mun vuoro. Tiesin sen tulevan jossain vaiheessa, ja tiesin, että mä myös haluan asiasta puhua.

Avun hakeminen velka-asioissa tulisi olla erittäin matalan kynnyksen homma.

Miksi rahaongelmien oletetaan ja halutaan aiheuttavan häpeää? Miksi sitä edes täytyisi hävetä? Mun menneisyys rahankäytön osalta ei missään vaiheessa ole ollut mulle mikään salaisuus. Vuonna 2018 tällainen asia ei voi enää olla häpeiltävä tabu. Sen pitää olla asia, josta voidaan keskustella. Siitä puhuminen ylipäätään voi ennaltaehkäistä nuorten joutumista taloudellisiin ongelmiin. Avun hakeminen velka-asioissa tulisi olla erittäin matalan kynnyksen homma. Kaikkien tulisi olla tietoisia, mitä sellaisissa tilanteissa, kun ei pysy enää perässä laskuista, tulee tehdä.

Mun suora ja ainoa mielipide on, että firmat, jotka myöntävät velkaa alle 21-vuotiaille, ovat vastuuttomia. Ja ahneita. Näen punaista jokaisen pikavippifirman korviin tarttuvan rallatuksen soidessa radiossa. Ehdoton 21-vuoden ikäraja tulisi olla niin osamaksuissa, kuin luotoissakin. Henkinen kehitys välillä 18-21 vuotta on nimittäin oikeasti aika suurta, ainakin omalla kohdallani.

Näen punaista jokaisen pikavippifirman korviin tarttuvan rallatuksen soidessa radiossa.

Raha ei määritä mua ihmisenä. Se, tai sen puute ei nosta tai laske mun arvoa. Mun velat vaikuttavat ainoastaan mun omaan elämänlaatuun, olen vastuussa siitä asiasta ainoastaan itselleni.

Kukaan ei ole oikeutettu jakamaan sen enempää asiasta virheellistä spekulaatiota. Ja ennen kuin kukaan alkaa arvostella ostanko vaikkapa kaupasta ruuan lisäksi herkkuja tai matkustanko lomalla ulkomaille, niin joo, mä saan myös nauttia elämästäni. Huolimatta siitä, että mulla on velkaa. Voin luvata, että elämänilo lähtee valumaan kuin viemäristä alas, jos alkaa olla rahaongelmiensa orja. Päinvastoin, sun täytyy olla se joka ottaa härkää sarvista, eikä toistepäin.

No entä haluanko huomiota tai otsikoita lisää, ja siksi kirjoitin tämän postauksen? En.

Vaan mä haluan, että just sä, joka olet siellä painimassa samojen ongelmien kanssa, saat tästä tekstistä edes jonkinlaista vertaistukea. Ja tajuat hakea apua ajoissa. Elämässä ei kaikki aina mene niin kuin pitäisi. Osaan asioista voit vaikuttaa, osaan et. Silti mä uskon, että kaikella on tarkoitus. Ja kaikesta oppii jotain.

Ja jos sä olet niin onnekas, että olet onnistunut välttämään sun elämässä tämmöiset ongelmat, lue tää teksti vielä toisen kerran läpi. Ja mieti kaks kertaa, ennen kuin ostat mitään turhaa velaksi.

 

Jasmin Voutilainen, näyttelijä

Teksti on julkaistu alunperin Jasmin Voutilaisen blogissa

 

Tutustu Sikavippi-kampanjaan ja osallistu keskusteluun #sikavippi