Olet täällä

Blogi

Ulosottomaksulaki mahdollistaa ulosoton taulukkomaksun perimättä jättämisen joko osittain tai kokonaan, jos siihen on perusteltu syy tai jos maksun periminen olisi kohtuutonta. Olemme kuitenkin Takuusäätiössä huomanneet, että käytännössä on erittäin vaikeaa saada helpotusta taulukkomaksuihin. Niiden perittämättä jättäminen harkitaan aina erikseen ja käytännöt vaihtelevat ulosottokohtaisesti. Myös tietämättömyyttä perimättä jättämisestä on ilmennyt, jolloin velallisen on erittäin vaikea neuvotella tai tuoda esiin perusteita perimättä jättämiselle.

Kari Puronahon selvitys lasten ja nuorten liikuntaharrastusten hinnoista on mielenkiintoista luettavaa. Hinnat nousivat tarkasteltavalla jaksolla (2001-2012) noin kymmenessä vuodessa jotakuinkin kaksinkertaiseksi. Poikkeuksia on suuntaan ja toiseen, mutta yleinen kehitys jätti telineisiin kaikki mahdolliset hintaindeksit. Hintojen nousulle on olemassa myös selvät ja hyvät syyt, mutta nousuprosentteja se ei muuta miksikään. Siitä se ajatus sitten lähti.