Olet täällä

Blogi

Otetaan alkuun kaksiosainen ajatusleikki. Ensin, sulje silmäsi ja kuvittele itsesi nuorena. Siirry henkisesti siihen aikaan, jolloin kaikki maailman mahdollisuudet olivat sinulle avoinna. Muistele sitä nuoruuden innon, hyrräävien hormonien ja vanhempien vaatimuksien ristiaallokkoa, jossa me sukupolvesta toiseen tuon tietyn ajanjakson elämästämme kellumme. Sitten siirrymme ajatusleikkimme toiseen osaan: kuvittele, että tuolle elämää täynnä olevalle isänmaan toivolle aletaan puhumaan raha-asioista saarnaavaan, kaikkitietävään ja nuoria vähättelevään äänensävyyn.

Voiko ulkopuolinen määritellä, mitä eläminen saisi maksaa minun taloudessani? Onko sellainen määrittely edes tarpeellista? Moni vastannee napakasti: ”Ei kukaan, eikä se ole tarpeellista!” On toki selvää, ettei täysin ulkopuolinen tunne yksittäisen kotitalouden tilanteita, toimintatapoja ja voimavaroja niin hyvin kuin se itse. Siitä huolimatta elämisen kustannuksia on laskettu Suomen lisäksi monessa maassa varsinkin 2000-luvulla. Laskelmia tekivät aluksi vain tutkijat ja asiantuntijat. Nyttemmin edellä mainittujen lisäksi kuluttajat ovat olleet mukana työstämässä laskelmia.

”Pelko on kaikille ihmisille ja muille eläimille yhteinen tunne, joka liittyy tavallisesti todellisen ulkoisen vaaran havaitsemiseen, ja jonka oireet ovat sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne.” (Wikipedia)

Vastuullisesta luotottamisesta käydään paljon keskustelua suomalaisten velkaantuessa yhä enemmän ja maksuhäiriömerkintöjen määrän kasvaessa vuosi vuodelta. Luotonantajan vastuu on lain mukaan korostettu. Sen perusteella luotonantajan on toimittava vastuullisesti, avoimesti ja kuluttajan etu huomioiden koko luottoprosessin ajan. (KSL 7:13.1) Kun yhä useampi luotto jää maksamatta, tulisiko myös vastuullisesta perinnästä puhua enemmän ja siitä, mitä se voisi tarkoittaa?