Olet täällä

Blogi

Yli 70-vuotiaan äidin aikuinen tytär erosi miehestään ja pyysi aluksi rahaa äidiltään muun muassa asunnon vuokravakuuteen ja huonekaluihin. Rahan pyytäminen muuttui pikkuhiljaa jatkuvaksi. Eläkkeellä oleva äiti ei hennonut kieltäytyä, koska osa rahasta meni hänen lastenlastensa harrastusmaksuihin. Koska eläke oli pieni, maksoi äiti osan menoista luottokorteilla ja kulutusluotoilla. Tytär lupasi jatkuvasti maksaa lainoja takaisin.

Sänkyni vieressä on kelloradio, jossa Radio Suomi menee aina arkiaamuisin päälle kello 6.01. Herään siis käytännössä tuoreisiin uutisiin. Erityisen kivaa on herätä hyviin uutisiin.

Tiistaiaamuna 23.10. korviini kaikuivat ensimmäisenä Danske Bankin johtavan asiantuntijan Lauri Uotilan sanat: ”Huoli pois, suomalaiset: Velkaa on meillä paljon, mutta sen kanssa pärjätään vielä mainiosti.”

Yhtenä Rahat riittää! -hankkeen lähtökohtana on ollut uusien ja erilaisten toimintatapojen ja menetelmien tuominen suomalaisten talousosaamisen edistämisen hyödyksi. Hankkeessa kehitetään paitsi erilaisia taloustaitoja kartuttavia itseapuvälineitä niin myös uusia innovaatioita ja toimintatapoja ryhmämuotoisen talousneuvonnan tueksi. Eräs näistä uusista toimintatavoista on talousneuvonnasta hankitun osaamisen tunnistaminen.

Tuntuu, että aina kun kirjoitetaan ylivelkaantumisesta, on tärkeää alleviivata ja painottaa, että tilanne on velallisen oma syy. ”Ikävää, mutta itsepähän…” Koska tämä seikka on niin tärkeä, niin käsitellään se heti tässä alussa, jotta päästään pohtimaan oikeita asioita. Velkaantuminen on velallisen oma syy. Voidaan vaikka viedä ajatus niinkin pitkälle, että velkaantuminen johtuu aina vain ja ainoastaan velallisen täysin holtittomasta elämäntyylistä ja välinpitämättömyydestä ja luotot on poikkeuksetta käytetty makeaan elämään ja nyt on tullut takaisinmaksun aika.