Olet täällä

Blogi

Jos rahaa ei ole, voi lähestyvä joulu ahdistaa. Hyvä olo ja joulumieli löytyvät kuitenkin muualta kuin tavarakasoista ja kauppojen kassoille kiemurtelevista jonoista. Olipa rahaa tai ei, joulusta kannattaa tehdä omannäköinen ja pohtia, onko kuluttamiseen pakko lähteä mukaan varsinkaan silloin, jos sen joutuu tekemään velaksi.

Miten joulua voisi sitten viettää vähemmällä? Entä mistä hyvää joulumieltä kannattaisi etsiä, jos rahahuolet vetävät mielen matalaksi? Kysyimme näistä työntekijöiltämme ja kokosimme alle heidän ajatuksiaan.

Selvitä rahatilanteesi

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni taloudellista hyvinvointia: mitä se oikeastaan on ja mistä se syntyy. Aiheesta financial well-being on tehty jonkin verran kansainvälistä tutkimusta, mutta Suomessa en ole törmännyt termiin tutkimuksessa enkä julkisessa keskustelussa. Aihealueen tutkimus linkittyy toki taloudellisen osaamisen ja lukutaidon, taloudenhallinnan sekä taloudellisen käyttäytymisen tutkimiseen.