Olet täällä

Blogi

Oletko ikinä katsonut kaupassa peliautomaatteihin rahaa syytäviä ihmisiä halveksivasti, kun kävelet ohi. Idiootit latovat kolikoita kolikkojen perään, ja vaikka voittavat jotain, latovat senkin takaisin koneeseen.

Oletko ikinä miettinyt, että nämä ihmiset eivät välttämättä haluaisi olla siinä kaikkien silmien alla, ihmisten mulkoilujen kohteena. Ehkä he häpeävät, mutta eivät osaa lopettaa.

”Keskiluokka haluaa näyttää että pienelläkin rahalla voi syödä hyvin” luin Hesarin otsikosta viime viikolla ja jäin miettimään, kenelle tämä halutaan osoittaa ja miksi.

Tiesin toki keskustelun liittyvän vastikään Facebookissa heitettyyn ruokahaasteeseen, johon yli 15 000 ihmistä oli ilmoittanut osallistuvansa. Haasteen ideana on kokeilla syyskuun ajan, voiko 3,50 euron päiväbudjetilla syödä sekä hyvin että terveellisesti.

Minulle soitettiin puhelinoperaattorilta ja tarjottiin puhelinliittymää. Hämmästelin hetken soittoa, jonka jälkeen sain kerrottua, että minulla on jo liittymä kyseiseltä puhelinoperaattorilta. Itse asiassa useampiakin. Operaattorilta pahoiteltiin kovasti ja tarjottiinkin tilalle nykyisten liittymien päivitystä halvempiin ja tehokkaampiin. Mikäpäs siinä ajattelin ja pyysin tekemään päivitykset.