Olet täällä

Artikkeli: Tunne taloutesi, tutustu itseesi

Onko budjetointi ja kirjanpito tylsää ja vanhanaikaista näpertelyä? Kaikkea muuta! Talouttasi seuraamalla voit lisätä itsetuntemusta, muuttaa elämäntapojasi ja parantaa hyvinvointiasi.

Oman hyvinvoinnin mittaaminen ja seuraaminen erilaisilla sovelluksilla ja testeillä on suosittua. Ohjelmat ja laitteet kertovat unemme laadusta, tunteistamme, stressistämme, askelistamme tai ajankäytöstämme. Jopa geenikartan voi tilata netistä. Monet saavat niistä potkua parempien elämäntapojen opetteluun ja elämänmuutokseen.

Tulojen, menojen ja arkikulutuksen tarkastelu konkreettisesti paperilla tai jollakin sähköisellä välineellä on vähän sama kuin geenikarttaansa tutkisi. Geenit kertovat alttiudesta sairastua, mutta omilla valinnoillaan voi lisätä riskiä tai vähentää sitä. Sama pätee taloudenhallintaan.

Mitä numerot kertovat minusta ja elämästäni?

Geenikarttaa ei voi laatia itse, mutta talouskartan voi, kunhan on tiedot tuloista sekä kiinteistä ja arkikulutusmenoista. Siitä voi tarkastella omaa elämäänsä kuin pelistä, sillä taloudellisen liikkumavaran lisäksi se näyttää paljon muuta.

Oletko esimerkiksi tiliotettasi katsoessasi todennut mitä kaikkea se sinusta paljastaa: missä kaupoissa käyt ja kuinka usein, miten maksat laskusi, säästätkö vai elätkö yli varojesi, mitä harrastat, asutko vuokralla vai omistusasunnossa ja niin edelleen.

Raha ei ole niin pinnallista kuin äkkiseltään ajattelisi. Se on arvon mitta. Siispä rahankäyttömme kertoo jotakin siitä, mitä arvostamme, esimerkiksi suosimmeko ekologisia valintoja, käytämmekö aikamme shoppailuun vai kulttuuriin. Toisaalta se voi juoruta senkin, ettemme ole arvojamme paljon viitsineet miettiä.

Talouden raivaaminen ja järjestely

Taloudenhallinnassa voi nähdä yhtäläisyyksiä trendikkääseen kodin raivaamiseen ja järjestelyyn. Japanilaisen järjestelijän Mari Kondon mukaan kodin järjestely heijastuu kaikkeen elämään ja voi jopa mullistaa sen.

Ajatuksena on, että turhista tavaroista (= menoista) luopuminen ja järjestetty koti (= budjetoidut tulot ja menot) tuo seesteisen mielen ja vapauttaa energiaa, kun elämään jäävät vain tärkeimmät ja mieluisimmat asiat. Lisäksi järjestetty koti (= talous) on helppo pitää siistinä (= tasapainossa).

Luopuessamme tavaroista (= menoista) joudumme tekemään valintoja. Mitä enemmän valintoja teemme, sitä enemmän itsetuntemuksemme kasvaa ja sitä itsevarmempia meistä tulee.

Voi vain kuvitella mitä taloudenhallinta yhdistettynä kodin järjestelyyn saisikaan elämässä aikaan.

 

Minna Mattila

 

Minna Mattila
viestintäpäällikkö
Takuu-Säätiö
 

Artikkeli on julkaistu Martat-lehdessä kesällä 2016.

 

 

Räätälöi taloudenhallintasi oman näköiseksi

On tärkeää löytää omaan tarpeeseen soveltuva ja sopivan riittävä keino suunnitella ja seurata talouttaan. Sinkku saa valita ja päättää kokonaan itse, mutta parisuhteessa voi joutua myöntymään kompromisseihin. Jos puoliso ei ole ollenkaan kiinnostunut, on tyydyttävä oman osuutensa suunnitteluun ja seuraamiseen. Ehkä puoliso innostuu myöhemmin.

Vinkkejä

  1. Kuittien keräily ja laskeminen ei ole välttämätöntä. Jos käytät korttia ostoksiin, saat tilitiedoistasi karkean käsityksen ruokamenoista, laskuista, verkko-ostoksista ja niin edelleen. Laskeminen helpottuu, jos verkkopankissasi on mahdollista ryhmitellä ne tapahtumatyypin tai ostopaikan mukaan. Kopioimalla tilitiedot Exceliin voit ryhmitellä ja laskea helposti vaikka koko vuoden menot kategorioittain.
     
  2. Pidä kynnys matalana. Budjetoi ja seuraa aluksi vaikka vain yhtä kulutusmenoasi, jota haluat muuttaa tai ota kohtuullinen säästötavoite vain pariksi kuukaudeksi. Onnistuminen pienessä tavoitteessa innostaa jatkamaan.
     
  3. Valitse budjetointi- ja seurantaväline, joka tuntuu mukavimmalta, olipa se paperi ja kynä, jokin puhelin- tai verkkosovellus tai Excel-taulukko. Myös vanha kirjekuorimalli toimii. Nosta käteistä ja jaa rahat ruoka-, vaate-, matka- ynnä muihin kirjekuoriin.
     
  4. Ilman vuosibudjetointiakin pärjää. Pari, kolme kuukautta eteenpäin on hyvä, mutta reilu kuukausikin riittää. Merkitse kuitenkin muistiin kuukaudet, jolloin tuloissa tai menoissa on jotakin poikkeuksellista, jotta voit huomioida sen tarpeeksi ajoissa, esimerkiksi auton syyshuollon.
     
  5. Jatkuva seuranta ei ole aina välttämätöntä. Kun olet kehittänyt itsellesi tietyt kulutusrutiinit, karkeampikin numeroseuranta voi riittää. Keskity tarkemmin loma-, juhlapyhä- ja muiden poikkeuksellisten kuukausien suunnittelemiseen ja seuraamiseen.
     
  6. Menojen seurantaa ja kulutuksen hillintää voi auttaa kuukausimenojen pilkkominen viikko- ja päiväkohtaisiksi.
     
  7. Etsi sparrauskavereita. Kokemuksistasi keskustelu puolison, ystävän tai vaikka lapsesi kanssa auttaa pitämään intoasi yllä ja voi innostaa keskustelukumppanisikin aloittamaan. Netistä löydät näistä aiheista kertovia blogeja ja Facebook-ryhmiä.
     
  8. Jos väsähdät, aloita jonkin ajan päästä uudestaan. Ehkä löydät uutta puhtia kokeilemalla toisenlaista välinettä tai menetelmää.

 

Tutustu Pennoon osoitteessa penno.fi