Olet täällä

Ultra Bra -luotto?

Tunnustan. Pidän kovasti Ultra Brasta. Olen nähnyt heidät keikalla kolmattakymmenettä kertaa ja omistan kaikki heidän levynsä, myös ne harvinaisemmat singlet. Kiljuin riemusta, kun kuulin heidän comeback-keikoistaan kesällä 2017. Ja yhtä lailla pompin ilosta, kun minulle selvisi, että he tekevät vielä yhden keikan Helsingissä joulukuussa 2017.

Ryhdyin välittömästi viestin kuultuani mainostamaan keikkaa kavereilleni sosiaalisessa mediassa ja selvittämään, mistä ja milloin liput voi hankkia. Liput tulevat myyntiin tulevana maanantaina ja ryhdyin suunnittelemaan maanantaiaamun aikataulua uusiksi.

Kaikki oli jo suunniteltu valmiiksi, kunnes seuraavana aamuna näin bussin ikkunasta mainoksen, jossa kerrottiin, miten voin saada liput monta päivää normaalimyyntiä aiemmin. Minun pitäisi vain ottaa itselleni kansainvälisen luottoyhtiön luottokortti ja ostaa liput luotolla.

Mutta minullahan on jo luottokortti. Parikin. Enkä näe mitään järkevää syytä ottaa kolmatta. Miksi minun pitäisi ottaa uusi kortti ja ostaa liput luotolla, kun minulla olisi rahaakin? Ja mitä tekemistä kansainvälisellä luottokorttifirmalla on Ultra Bran kanssa? Olen aina luullut heidän laulujensakin edustavan inhimillisempää, kohtuullisempaa, reilumpaa ja vihreämpää (enkä tarkoita sen luottokortin väriä) näkökulmaa. Sellaista, jossa fanit ja ihmiset ovat tärkeämpiä kuin kuluttaminen.

Niinpä. Onhan toki mahdollista, ettei asiaa ole edes kysytty heiltä. Tai että heillä ei ole ollut mahdollisuutta valita. Sitä minä en tiedä, mutta sen tiedän, että juuri näin meidät houkutellaan käyttämään käteisen sijaan luottoa ja ottamaan uusia maksullisia kortteja. Niiden ottaminen on aina helppoa ja hallinta joskus vaikeaa. Logiikka on tismalleen sama, kuin jos sinulle tyrkytetään alennusta uuden luottokortin varjolla ostaessasi esimerkiksi sohvaa tai pesukonetta. Moni ajattelee korttia ottaessaan, että lopettaa sen heti, kun hankinta on maksettu. Usealle kortti jää kuitenkin lompakkoon lojumaan, kunnes tulee pieni rahoitusvaje, johon ratkaisu sattuu löytymään omasta lompakosta.

Minäkin harkitsin hetken tuon luottokortin ottamista, jotta saisin liput keikalle. Uskoin vieläpä pystyväni leikkaamaan sen kahtia heti saatuani. Sitten tuli mieleen nuoruuteni suosikin, porilaisen punkbändi Appendixin piisi, "Ei raha oo mun valuuttaa!" Totta. Mun periaatteet ei oo myytävänä. En tahdo Ultra Bran Lähetystyö-kappaleen sanoja mukaillen "juosta uusi luottokortti taskussa kohti kaukana siintävää Amerikkaa".

 

Juha Pantzar

 

 

Juha A. Pantzar, toimitusjohtaja, Takuusäätiö

Juha A. Pantzar, Takuusäätiö