Olet täällä

Positiivinen luottotieto on hyvä väline, mutta ei ratkaise ylivelkaantumista

Tänä kesänä positiivinen luottotieto on saanut mediassa paljon palstatilaa. Monet finanssialan edustajat ovat ilmoittaneet kannattavansa positiivisen luottotietorekisterin käyttöönottoa kotitalouksien ylivelkaantumiskehityksen hillitsemiseksi. Alati laajenevassa luottoyhteiskunnassa positiivisen luottotiedon nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen alkaa olla välttämättömyys. Esimerkiksi Suomen Pankki on huolestunut velkaantumisen kokonaiskuvan hämärtymisestä, kun kulutusluottojen tarjonta on monipuolistunut. Verkossa luottoa tarjoavat ulkomaiset toimijat sekä vertaislainapalvelut ovat kasvattaneet nopeasti suosiotaan. Suomen Pankin mukaan kotitalouksien velkaantumista näistä uusista lähteistä sekä niihin liittyviä mahdollisia lieveilmiöitä on ollut vaikea seurata. Tilanteen seuranta vaatisi nykyistä kattavampaa raportointia ja tiedonkeruuta.

Myös Takuusäätiö on jo pitkään kannattanut positiivisen luottotiedon hyödyntämistä vastuullisen luotonannon perusedellytyksenä. Kriittisemmin asiaan on sen sijaan suhtautunut tietosuojavaltuutettu, jonka kritiikin kärki kohdistuu itse rekisteriin ja ihmisten ”pakkorekisteröintiin” liittyviin tietosuojakysymyksiin. Positiivisen luottotiedon käyttöönotto vaatiikin vielä tarkempaa selvitystä eri teknologisista toteuttamisvaihtoehdoista sekä toteuttajatahosta (viranomainen vs. markkinatoimija).

Toistaiseksi keskustelu positiivisen luottotiedon hyödyistä ja vaikutuksista on pysynyt melko yleisellä tasolla. Kaipaisin enemmän keskustelua esimerkiksi siitä, miten positiivinen luottotieto vaikuttaa luottosuhteen osapuolten vastuunjakoon. Pitäisikö velkakierteessä olevan lainanhakijan yliluotottamisesta seurata luotonantajalle jokin sanktio? Entä mihin perustuu näkemys siitä, että positiivinen luottotieto on tehokas keino ennaltaehkäistä ylivelkaantumista? Minkälaista vaikuttavuustutkimusta on saatavilla niistä maista, joissa positiivinen luottotieto on jo vakiintunut käytäntö? Suomessa on jo vuosia ollut käytössä Asiakastieto Oy:n ylläpitämä vapaaehtoisuuteen perustuva luottotietojen jakamisjärjestelmä, jossa on mukana noin 30 luotonmyöntäjää. Olisi mielenkiintoista saada tietää, miten toimijoiden keskenään jakama tieto on tosiasiallisesti vaikuttanut luottopäätöksiin. Kuinka suuri osa lainahakemuksista on hylätty hakijan muista luotoista ja niiden hoitamisesta saadun tiedon seurauksena ennen varsinaista maksuhäiriömerkintää?

Positiivinen luottotieto on hyvä väline, mutta se ei yksin takaa vastuullista luottopolitiikkaa. Olennainen kysymys on se, miten luottojen aggressiivinen markkinointi ja kuluttajansuojalain hyvän luotonantotavan vastaiset käytännöt saadaan kuriin. On arvioitava kriittisesti esimerkiksi niitä kannustinjärjestelmiä, jotka palkitsevat huonekalumyyjän Las Vegasin matkalla tämän onnistuttua myymään sohvakaluston kylkiäisinä luottokortin tai sitä, miten kalliskorkoisia luottoja markkinoidaan luomalla mielikuvia romanttisista kylpylälomista. Kova kilpailu laina-asiakkaista ja hyvät korkotuotot houkuttavat ottamaan suuria riskejä. Lainansaajan maksukyvyn arviointi jää tällöin helposti taka-alalle, vaikka positiiviset luottotiedot olisi kuinka helposti saatavilla. Vastuullisen luotonannon varmistamiseksi korkokatto on laajennettava koskemaan kaikkia kuluttajaluottoja. Hyvän luotonantotavan vastaisesta menettelystä on myös seurattava palkkion sijaan sanktio.

Toivon, että mahdollisimman moni rahoitusalan toimija osallistuu myös kesän jälkeen keskusteluun vastuullisen luotonannon ja -oton puolesta.

 

Minna Markkanen

 

Minna Markkanen, kehittämispäällikkö, Takuusäätiö

Twitter: @MinnaMarkkanen

Minna Markkanen, Takuusäätiö