Olet täällä

TalousTsemppari -toiminta

Koulutamme vapaaehtoisia ja ammattilaisia talous- ja velka-asioissa.

Koulutukset järjestetään yhteistyössä paikallisten vapaaehtoistoimintaa organisoivien tahojen, esimerkiksi järjestön tai seurakunnan, kanssa.  Maksuttomien koulutusten minimiosallistujamäärä, joka on noin 20 - 30 henkeä, sovitaan jokaisen koulutuksen kohdalla erikseen.

Koulutusten lisäksi meiltä voi tilata toimeentulo-, talous- tai velka-aiheisen infon tai luennon. Infotilaisuuksia on pidetty mm. oppilaitoksissa ja matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa.                                                                                                                     

Yhteisiä koulutuksia on järjestetty esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran, Rikosuhripäivystyksen, sovittelutoimistojen ja A- Kiltojen liiton kanssa. Luentoja olemme pitäneet muun muassa Diak ammattikorkeakoulussa. 

Kokeilemme mielellämme kaikenlaista uutta ja osallistumme erilaisiin tapahtumiin.

Takuusäätiö on kouluttanut vuodesta 2007 lähtien vapaaehtoistoimintaa toteuttavien järjestöjen vapaaehtoisia velkaongelmissa olevien tueksi (entinen Omille Jaloille -toiminta). Lisätietoa käytännön vapaaehtoistyöstä tai tarjottavasta tuesta. 

Lisätietoja:

  • Etelä-Suomi: aluekoordinaattori Paula Paloheimo, puhelin 040 019 4427, paula.paloheimo(at)takuusaatio.fi, osoite: Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki
  • Pohjois-Suomi: aluekoordinaattori Taina Rajanen, puhelin 046 851 4529, taina.rajanen(at)takuusaatio.fi, osoite: Kansankatu 53 (2 krs), 90100 Oulu

tai:

  • kehittämispäällikkö Minna Markkanen, puhelin 050 599 6305, minna.markkanen(at)takuusaatio.fi

Toimintamme uudistuu vuoden 2016 aikana. Tämän vuoksi vapaaehtoistoiminnasta kertova sivumme on vielä kesken. Päivitämme sivua jatkuvasti.