Olet täällä

Koska viimeksi puhuit avoimesti taloudestasi – entä talousvaikeuksista?

Meille suomalaisille on aina ollut kunnia-asia pärjätä omillamme. Myös velkamme olemme halunneet maksaa, maksoimmehan sotakorvauksetkin aikanaan täysimääräisenä takaisin. Maksumoraalimme on tutkitusti maailman huippuluokkaa. Tämä on hieno asia, mutta samalla se on johtanut siihen, että maksuvaikeuksista puhuminen on meille hankalaa. Se hävettää.

Maksuhäiriömerkintä ja ylivelkaantuminen voivat pilata ihmisen elämän, ja johtaa ulospääsemättömään pyörteeseen. Tämä on suuri inhimillinen tragedia, jolla on myös taloudellisia vaikutuksia koko Suomeen. Julkinen keskustelu pyörii maksuhäiriöiden kauhistelun ympärillä, kun todellisuudessa meidän tulisi pyrkiä auttamaan ihmisiä ulos ongelmien kierteestä. Pahimmillaan, jos ongelman juurisyihin ei tartuta ajoissa, maksuongelmat johtavat työttömyyteen, lannistumiseen ja syrjäytymisen kierteeseen.

Teettämämme tuoreen kyselytutkimuksen* mukaan jopa yli neljäsosa suomalaisista pyrkisi hoitamaan perintäasian ensisijaisesti itse, hakematta apua muilta. Perintätoimiston puoleen kääntyisi vain 2 % vastaajista.

Erityisesti vanhemmissa ikäluokissa pelkästään maksuvaikeuksista puhuminenkin on vaikeaa: jopa 10 % yli 55-vuotiaista vastaajista kokee, ettei voisi kääntyä maksuvaikeuksissa kenenkään – ei läheisten eikä ammattilaisten – puoleen.

Suomalaisten ylivelkaantuminen kasvaa edelleen. Yksi ratkaisu tähän kehitykseen voisikin olla ihan arkinen: häpeäkeskustelun purkaminen ja velallisiin lyödyn epäonnistujan leiman poistaminen, joka aktivoisi ja rohkaisi hakemaan apua omaan maksuhaasteeseen.

Tämä vaatisi avoimuutta ja talouskeskustelun normalisointia. Uutisia myös veloista selvinneistä, sellaisiakin haastatteluja, joissa maksuvaikeuksilla ei mässäiltäisi. Unohdamme keskustelussa nimittäin usein sen, että todellisuudessa ihmiset joka päivä myös selviävät veloistaan. Viime vuonna pelkästään OK Perinnän asiakkaista yli 171 000 maksoi kaikki velkansa pois.

Lisäksi se vaatisi sitä, että meistä jokainen alkaisi avoimemmin puhua taloudestaan – ja myös mahdollisista talousvaikeuksistaan. Ne kun voivat kohdata meistä jokaista.

Koska sinä puhuit viimeksi taloustilanteestasi avoimesti?

 

Petter Lingonblad

 

 

Petter Lingonblad, johtaja, OK Perintä

 

 

 

*Maksuvaikeudet ja häpeä -tutkimus, TNS Kantar, 1 008 vastaajaa.

 

Petter Lingonblad, OK Perintä